Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?

24.5.2011 - Kreikka

Agii Apostoli sopii rauhallisemmalle lomailijalle tai lapsiperheille

Agii Apostoli sopii rauhallisemmalle lomailijalle tai lapsiperheille

Kreetan länsiosan Agii Apostoli sijaitsee vain reilun neljän kilometrin päässä Haniasta. Agii Apostolista länteen kuljettaessa seuraavana vastassa ovat Katos Stalos sekä hieman vilkkaammat Agia Marinan ja Plataniaksen lomakylät. Nimensä kylä on saanut pienehköstä Pyhän Apostolin kirkosta. Kylässä on huomattavasti vähemmän turisteja kuin viereisissä lomakylissä, ja Kreetalla on pohdittu myös mahdollisuutta kieltää uusien hotellien rakentaminen kylään.

Rantalomailua lasten kanssa

Agii Apostolin edustalla, kuten muuallakin Välimerellä, merivesi on puhdas ja kirkas. Hiekkarannat syvenevät melko loivasti Agii Apostolin kohdalla, joten myös rannat soveltuvat hyvin lapsiperheiden päivän viettoon. Uimarannat on pääsääntöisesti suojaisia ja kasvillisuuden reunustamia. Ei olekaan ihme, että myös paikalliset hanialaiset tulevat Agii Apostoliin viettämään viikonloppua. Aurinkotuoleja ja -varjoja voi vuokrata rannoilta noin viidellä eurolla päivältä.

Alueella on toki vaativan lomailijan tarpeisiin rantabaareja, joista voi haukata pientä purtavaa rannalla makoilun ohella. Niin ikään tavernoja sekä ravintoloita kylässä on loman jokaiselle päivälle, mutta läheiseen Hanian kaupunkiin tai esimerkiksi Plataniakseenkin on helppo lähteä taksilla nauttimaan kreetalaisista herkuista. Agii Apostolissa yöelämä on erityisen rauhallista ja hiljaista, joten nuorisoporukoiden kannattaa suunnata ennemmin Plataniakseen tai Hanian kaupunkiin.

Rantalomailijan mieleisin nähtävyys on saaren kaunein hiekkaranta Elafonissi, jonne järjestetään päivämatkoja saaren eri matkakohteista. Mikäli pelkkä rantalomailu ei ole matkasi tarkoitus, niin matkatoimistoilla on tarjota retkiä eri puolille Kreetaa. Heraklionin läheisyydessä sijaitseva Knossoksen palatsi on yksi Kreetan tunnetuimmista nähtävyyksistä. Samarian rotkon retkeä varten kannattaa varata hyvät kengät matkaan, sillä 16 kilometrin vaellus pelkillä sandaaleilla voi olla jaloille melko epämukava kokemus.

Matkat

Kreeta on yksi suosituimmista kesän valmismatkakohteista, joka näkyy myös matkatarjonnassa. Lomamatkojen valikoimista voi matkan varata Helios, Ilias ja Pella Steve -huoneistohotelleihin. Sen sijaan Apollomatkojen valikoimiin kuuluvat Flamingo ja Nontas -hotellit. Näppärimmin Kreetalle pääsee lentämällä Haniaan, mutta on täysin mahdollista seikkailla eri saarilla ja liikkua myös lautalla. Matka lentokentältä Agii Apostoliin kestää noin 30 minuuttia. Kesällä kannattaa etsiskellä äkkilähtöä Kreetalle, sillä Kreetalla riittää huomattava määrä jäljelle jääneitä halpoja matkoja lähes läpi kesän.

Linkkejä matkan etsimiseen Agii Apostoliin tai Länsi-Kreetalle:
Apollomatkat » Agii Apostoli

Lomamatkoilla ja Apollomatkoilla on valikoimassaan paljon laadukkaampia hotelleja. Matkatoimistojen hinnoissa ei ole suuria eroja, joten kannattaa valita matka sen mukaan, mistä löytyy itseä miellyttävä hotelli sopivaan hintaan.

Matkajuttuja maasta: Kreikka

Matkajutut Kreikka »

Hotelleja matkakohteessa

(4 tähden hotelli)

Stellina Royal

alk. 415€
(4 tähden hotelli)

Anais Summerstar

alk. 375€
(4 tähden hotelli)

Triton

alk. 460€
(3.5 tähden hotelli)

Flamingo

alk. 685€

Nopeat äkkilähdöt

Uusimmat matkajutut

© 2008 - 2014 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.196234941483|1411322937.2|1411322937.01