Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?
17.3.2011 - Kreikka

Joonianmeren Lefkas tunnetaan valkoisista kallioista

Joonianmeren Lefkas tunnetaan valkoisista kallioista

Lefkas on yksi Kreikan saarista Joonianmeressä aivan Länsi-Kreikan rannikon tuntumassa. Kyseessä ei ole mikä tahansa pieni maa-alue, sillä Lefkasin pinta-ala on noin 356 neliökilometriä ja saaren vuoriston korkein huippukin yltää yli kilometrin korkeuteen. Lefkas on saanut nimensä kreikan sanasta lefkos, joka tarkoittaa valkoisia kallioita. Valkoiset kalliot viittaavat saaren eteläkärjessä mereen laskeviin kallioihin.

Lefkas on säilyttänyt alkuperäisen tunnelmansa, vaikka siellä on harjoitettu turismia jo liki 20 vuotta. Saaren suosituimmat matkakohteet ovat:

  • Lefkaksen kaupunki saaren pohjoisosassa on koko Lefkas -saaren pääkaupunki. Kaupunki sisältää kapeita kujia, jotka kiertelevät pienten talojen välissä. Pääkaupungissa on monia kirkkoja, kävelykatu, satama, kahviloita, tavernoja ja toreja.
  • Eniten kauppoja, ravintoloita ja huvituksia löytyy Nidristä ja Perigialista, jotka sijaitsevat vierekkäin Lefkasin itärannikolla. Hotellivalikoima on näissä matkakohteissa varsin hyvä, ja Nidrin edustalla on useita loistavia uimarantoja.
  • Agios Nikitas sen sijaan sijaitsee saaren itärannikolla rauhallisella ja idylisellä alueella. Rauhallisen tunnelman lisäksi Agios Nikitasin keskustassa on ravintoloita ja kauppoja sekä hyvät bussiyhteydet saaren vilkkaampiin osiin.
  • Nikiana on Lefkaksen ja Nidrin välissä sijaitseva rento kylä, jossa on lomalaisia varten ravintoloita ja kahviloita. Läheisen Ligian ravintoloissa voi nauttia ehkäpä koko saaren parhaista alkuperäisruuista.

Rantalomailua upeilla rannoilla

Lefkas rannatLefkas ja sen monet uimarannat houkuttelevat paistattelemaan päivää, mikä ei olekaan ihme näin otollisen ja rantalomailua suosivien säiden alueella. Keskilämpötilat nousevat jo toukokuussa 25 asteeseen, ja vielä syyskuussakin lämpöä piisaa keskinmäärin 23 astetta. Rantaveden lämpötila on yli 22 astetta kesäkuusta lokakuuhun, ja lämpimimmillään merivesi on elokuun 26 asteen kohdalla.

Lefkas tunnetaan valkoisten kallioiden lisäksi Euroopan kauneimmista autiorannoista. Itärannikon hiekkarannat on hiljaisempia, mutta varsin kauniita, joten intiimiä ympäristöä etsivän kannattaa suunnata Itä-Lefkasin hiekkarannoille nauttimaan päivistä. Sen sijaan itäpuolen rannat ovat huomattavasti vilkkaampia, ja niillä on enemmän palveluita ja hotelleja aivan rannan vieressä. Vesiurheilumahdollisuudet ovat parhaimmat suurempien rantojen tuntumassa itärannikolla, mutta Etelä-Lefkasin Vasiliki on paras ranta-alue surffaukseen.

Retket

Lefkasin retkiä voi kysyä paikan päällä, mutta esimerkiksi Apollomatkojen valikoimassa on valmiita retkiä eri tarpeisiin. Yksi suosituista retkistä on venematka Kalamos ja Kastros -saarille Lefkasista pohjoiseen. Kalamos ja Kastros ovat loistavaa seutua tutustua koskemattomaan luontoon tai snorklata puhtaassa vedessä. Kaksituhatta vuotta vanha Nikopoliksen linna on yksi lähistön nähtävyyksistä. Lefkasista järjestetään myös erilaisia saarihyppelyretkiä, kiertoajeluja ja muita tapahtumia, joita kannattaa etsiä tarkemmin matkatoimistojen omilta kotisivuilta tai kysyä paikan päällä matkakohteessa. Autonvuokraus on hyvä tapa retkeillä omatoimisesti vaikka Manner-Kreikankin puolelle.

Mistä varata matkat?

Lefkas on varsin suosittu lomakohde saavutettavuutensa ansiosta, sillä matkaaminen onnistuu helposti ottamalla lennot Prevezaan, josta matka taittuu nopeasti linja-autolla eri puolille Lefkasia. Preveza sijaitsee Manner-Kreikan puolella. Apollomatkoilla on valikoimassa Lefkasin matkoja. Lapsiperheiden kannattaa harkita hotellikseen Porto Galini -hotellia, joka löytyy Apollomatkojen valikoimasta. Muuten hotellit Lefkasin matkalle kannattaa valita oman makunsa mukaan.

Lisätietoa matkapaketeista:
Apollomatkat » Lefkas

Matkajuttuja maasta: Kreikka

Matkajutut Kreikka »

Hotelleja matkakohteessa

(4 tähden hotelli)

Captain Stavros

alk. 462€
(4.5 tähden hotelli)

Porto Galini

alk. 570€
(3 tähden hotelli)

Scorpios

alk. 347€
(2.5 tähden hotelli)

Georgio

alk. 330€
(3 tähden hotelli)

Happyland

alk. 640€
(4.5 tähden hotelli)

Ionian Blue

alk. 965€

Näytä lisää hotelleja »

Nopeat äkkilähdöt

Uusimmat matkajutut

© 2008 - 2021 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.0036461353302002|1634979022.8391|1634979022.8354