Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?

Pietarista Novgorodiin, osa 2

Kirjoittaja: barinja
Kohdemaa: Venäjä
Kohde: Novgorod ja Pietari
Kirjoitettu: 4.8.2009
Lukijoita: 4730

Novgorod ja paluu

 

 

Nyt majoituttiin hotelli Inturistiin, huoneet mukavasti toisessa kerroksessa, ja viihtyisä, siisti hotelli oli tämäkin, johon nyt siis asetuimme kahdeksi yöksi.

Iltakävely jonkin matkan päässä olevalle Lenta- marketille kesti n 20 minuuttia, ja ostoksia kertyi sen verran, että taksilla suhautettiin takaisin hotellille, kyyti 100 ruplaa.

Novgorod on kirkkojen kaupunki, ja niitä onkin joka puolella, kunnostuksen alaisena tai jo entisöityinä, sillä tulossa on kaupungin merkkivuosijuhlat elokuussa. Osa ryhmästä käveli keskustaan, jonne on hieman pidempi matka. Hotellin lähistöllä oli kaupungin teatteri, vaikuttava marmorirakennus, venäläiseen tapaan tilavan aukion keskellä Olhavajoen rannalla. Mielipiteet vaihtelevat, minusta rakennus ilta-auringon valaisemana oli kaunis. Muotokieli viittaa alueen lukuisiin kirkkoihin.

Kylmä iltaolut terassibaarissa takasi hyvät unet kaupasta ostettujen eväiden syönnin päälle.

Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen alkoi kiinnostava ”kulttuurimarssi” Novgorodissa ja sen kuuluisassa Kremlissä.

Paikallinen opas oli tietorikas, ja kaupungin ”kauppiaiden puoli” ja Kreml ikivanhoine historioineen todella kauniit ja tutustumisen arvoiset. Kremlin museoihin tutustuimme

myös. Onhan kaupunki Venäjän alkukoti, ja historian päälle rakennettu.

Kaupunkina Novgorod on erittäin viehättävä, keskustan rakennuksetkin vain 3-5 kerroksisia. Antaa kaupungille jollakin tavoin ystävällisen ilmeen. Puistoja ja varjoisia bulevardeja on runsaasti..Heti Kremlin alueen vieressä on laaja puisto, jossa myös lapsille rakennettu suuri alue. Oikein hyvä, siisti ruokapaikka oli puiston laidalla. Hinnat ovat todella kukkarolle sopivat ja koko kaupunki on siisti ja viihtyisä.

Keskustassa on hotelleja, puoteja, kauppoja ja kahviloita, taksikyyti kaupungin alueella on siis sen 100 ruplaa. Suklaakahvilaan vihdoin ehdittyämme taksi oli taas tarpeen hotelliin palaamiseksi.

Koska kaikki olivat ehtineet tutustua kaupunkiin iltapäivän ajan, päästiinkin palaamaan Pietariin heti aamulla.

 

Pietarissa majoituimme taas jo tuttuun Ohtinskajaan, tällä kertaa kymmenenteen (!) kerrokseen.

Nyt olikin omaa aikaa runsaasti, ja päätimme tutustua Pietarhovin palatsin puistoihin suihkukaivoineen. Osa ryhmästä valitsi kaupungilla kiertelyn. Nähtävää olisi tietysti vaikka koko vuodeksi.

Mutta miten päästä Pietarhoviin? Päädyimme taksiin, suolaisesta hinnasta huolimatta. Olihan lauantai-ilta ja kaikki kuulemma olisivat menossa datsoilleen juuri samaan suuntaan kuin mekin kulkisimme. Taksi veloitti 1300 ruplaa, mutta päätimme, että kun nyt täällä olemme, on se kärsittävä. Alle 30 km matkaan meni lähes tunti ruuhkissa, mutta puiston portille asti päästiin mukavasti, ja hinta jaettiin neljään pekkaan.

Venäjänkielinen matkakumppanimme osti liput, 150 ruplaa/nenä. Turistille hinta olisi muuten ollut 300. Pietarhovi puistoineen ja suihkukaivoineen on elämys, suosittelen kaikille ehdottomasti se loiston kokemista.

Paluumatka aloitettiin tupaten täydessä linja-autossa, johon tungoksesta huolimatta otettiin pysäkeiltä lisää matkustajia. Kukaan ei kuitenkaan hermoillut, ja päätepysäkillä olikin Tsainaja Loshka, teebaari, juuri kohdalla, joten sinne, ja blinit teeannoksineen antoivat voimia jatkaa metroon. Tsainaja Loshka (Teelusikka) on luotettava ja sopivasti hinnoiteltu teepaikka, jossa erilaisia lettuja (blinit) paistetaan asiakkaille, täytteitä on vaikka minkälaisia, suolaista ja makeaa, samoin teelaatuja on paljon, ja ne tarjoillaan haudutettuina.

 Metrotunneleissa yhdellä vaihdolla päästiin niin lähelle hotellia, että sopivaan linja-autoon noustuamme ei ollut monta pysäkinväliä, kun hotellin kohdalla jäätiin pois. Kello oli illalla n. 22.15. Tietysti mentiin suoraan hotellin baariin, ja kaadettiin kylmät oluet kostuttamaan Saharaamme helteisen Pietarhovin ja hikisten bussien jälkeen. Harvoin olen niin hyvää olutta saanut, vaikka hinta ”loungessa” olikin 90 ruplaa.

 

Loppumatka aamulla Viipurin kautta Suomeen sujui ilman kommelluksia. Matkan onnistumiseen vaikutti tietysti kuljettajan ammattitaito, hyvä suunnittelu ja mukava porukka kaikkiaan. Hyvä reissu.

Kuvia matkalta

Klikkaa kuvaa nähdesi sen suurempana!


Kaupunki joen varrella
(Lisätty: 4.8.2009)

Teatteri
(Lisätty: 4.8.2009)

Yli Olhava-joen
(Lisätty: 4.8.2009)

Puisto
(Lisätty: 4.8.2009)

Rahmaninov, Novgorodista
(Lisätty: 4.8.2009)

Näkymä kaupungilta
(Lisätty: 4.8.2009)

Pietarhovi
(Lisätty: 4.8.2009)

Suomenlahti Pietarhovista katsottuna
(Lisätty: 4.8.2009)

Kommentit

mapy - 6.8.2009
Mukavaa lukea taas Venäjän matkoistasi. Ehkä sitä itsekin vielä uskaltautuu joku päivä lähtemään itänaapuriin reissulle :)

Kommentoi

Haluaisitko kommentoida tätä matkakertomusta? Kommentointi on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille, joten rekisteröidy!

Suosikit

Tilaa Matkakertomukset RSS-syötteenä.
Tilaa Matkailublogi RSS-syötteenä.

© 2008 - 2017 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.0057430267334|1496083790.64|1496083790.64
500x500 Beach