Ensiapua matkakuumeeseen

Syksyllä suunnittelin viettäväni keväisen viikonlopun Roomassa. Kun sitten vanha sairaus muistutti olemassaolostaan ja lääkäri kielsi lentomatkustuksen jouduin hautaamaan kaikki suunnitelmani.

Siitä oli seurauksena suora syöksykierre masennuksen syvinpiin syövereihin jossa rämmin itsesäälin sameassa suossa miettien miten selviäisin läpi pitkän ja pimeän talven ilman minkäänlaista matkan odotusta. Vaan sitten syttyi päässäni lamppu tuoden valoa pimeyteen ja antaen ensiapua matkakuumeeseen. Itänaapuriin pääsisi bussillakin ja sielläkin riittäisi yllin kyllin nähtävää.

Talossamme on lenkkisauna jonka lauteilla kokoontuu kerran viikossa mummoparlamentti jossa käsittelemme viikon tapahtumat ja päivitämme viimeiset juorut. Kerrottuani lähteväni Pietariin sain osakseni sääliviä ja järkyttyneitä katseita. Yksi uskoi minun tulevan ryöstetyksi jo ennenkuin ehtisin bussista hotelliin, toinen arveli kanssamatkustajieni koostuvan bussilastillisesta vaimonhakumatkalla olevista turjakkeista ja kolmas kehoitti ottamaan mukaan omat eväät sillä perillä meille tarjottaisi vain hapankaalia ja suolakurkkuja. Taisivat olla mummojen muistot vanhan vallan ajoilta ja kieltämättä omatkin muistoni alkoivat olla päivittämisen tarpeessa.

Joten ei muuta kuin tuulta päin ja niinpä eräänä maaliskuisena torstaiaamuna nelihenkinen seurueemme nousi Neva Toursin bussiin suuntanamme Pietari. Rajamuodollisuudet sujuivat sutjakasti puolessa tunnissa ilman minkäänlaisia jonoja. Matkalla poikkesimme Terijoella missä Suomenlahden rannalla vanhat pitsihuvilat nukkuivat ruususen unta. Niiden viereen oli rakennettu venäläisten uusrikkaiden betonilinnoja jotka eivät ainakaan minun silmääni viehättäneet.

Iltapäivällä saavuimme Pietariin ja majapaikkaamme hotelli Moskovaan. Hotelli sijaitsee Neva joen kainalossa missä pääkatu Nevski Prospekti loppuu. Neva nukkui vielä talviunta paksun jääpeitteen alla. Vaikka hotelli on valtava neuvostoaikainen kolossi se ei silti ole mielestäni kolkko vaan on tyylikkäästi remontoitu. Hotellin alakerrassa on metroasema ja ruokakauppa Prisma. Huoneet ovat siistit ja tilavat, niissä on jopa pieni jääkaappikin.

Perjantaiaamu valkeni aurinkoisena, ilmassa saattoi jo aistia kevään. Koska viikonloppu oli tulossa oli kaupunki ruuhkainen joten suunnistimme maaseudulle Tsarskoje Seloon. Katariinan palatsin 300 metriä pitkä julkisivu on koristeltu veistoksilla ja kultauksilla. Korkeiden, valkoisten lumikinosten ympäröimänä se oli majesteetillinen näky. Nousimme portaat toiseen kerrokseen ja kierroksemme alkoi juhlasalista. Sali oli valtava ja tilan tuntua lisäsivät vielä lukemattomat peilit. Seinät on koristeltu lehtikullalla ja kultaisilla lampeteilla. Kynttilöitä salissa on 670. Samanlaisia huoneita vain hieman pienempinä jatkuu loputtomiin kunnes tulimme kuuluisaan Meripihkasaliin. Huoneen seinät lattiasta kattoon asti on koristeltu meripihkamosaiikilla!

Venäjän historia on aina ollut loistokas mutta myös synkkä ja julma. Täällä aloin ymmärtää myös vallankumousta, hallitsija eli kaiken tämän loiston keskellä kun palatsin ulkopuolella kansaa kuoli nälkään. Teimme vielä kierroksen palatsin talvisessa puistossa. Tunnelma oli sadunomainen, täällä aika tuntui pysähtyneen. Ehkä seuraavan polun mutkan takaa vastaan astelisi tsaari Nikolai.

Illalla olimme Nikolajevitsin palatsissa katsomassa kansantanssiesitystä. Mummollekin oli silmänruokaa kun nuoret, komeat miehet tanssivat ripaskaa. Väliajalla joimme vodkaa ja shamppanjaa sekä söimme kaviaaria, hapankaalista ei tietoakaan.

Lauantaina aamupäivällä Pietarilaisten vielä nukkuessa teimme kaupunkikiertoajelun. Bussin ikkunasta tutkailimme kaupunkia, Verikirkolla pidimme valokuvaustauon. Kiertoajelu päättyi Iisakin aukiolle. Jos Verikirkko on feminiininen kauniine ja siroine kupolineen niin Iisakin kirkko on maskuliininen, jykevä ja yksinkertainen. Sisäpuolelta se oli pettymys. Olihan se toki kaunis ja vaikuttava, mutta koska se ei ole toimiva kirkko vaan museo, puuttui siltä henki ja elämä. Poissa olivat ihmiset ja harras tunnelma, ei ollut lampukoita eivätkä suitsukkeet tuoksuneet.

Iisakin kirkolta siirryimme Eremitaasiin jossa aikaa tutustumiseen oli varattu kolmisen tuntia. Siinä ajassa ei ehdi edes raapaista pintaa, mutta kolmessa tunnissa täyttyy jo aivojen kovalevy, enempää ei taidettakaan pysty kerralla suodattamaan. Kaikenlisäksi katsellessani Rubensin ja Rembrantin maalaamia pullukoita ja reheviä naisvartaloita huomasin eläväni aivan väärällä vuosisadalla. Illalla ohjelmassa olisi ollut vielä sirkus, mutta eläinsuojelutyötä tekevänä ihmisenä jätin sen periaatteellisista syistä väliin.

Sunnuntaiaamu ja kotiinlähtö koitti liian aikaisin,paljon jäi vielä näkemättä. Päätimmekin tulla kesällä uudelleen, sillä tälläinen viikonloppu matka on mukava välipala pitempiä matkoja odotellessa. Kotimatkalla poikkesimme vielä Viipurin torilla vaikka takapenkin väsynyt poikajoukko yritti sitä vastustaakin. Huutoäänestystä ei sentään tarvittu sillä me vanhemmat rouvashenkilöt mulkoilimme takapenkin hiljaiseksi. Terveisiä vaan Tampereelle1

Kuvia matkalta

Klikkaa kuvaa nähdesi sen suurempana!

Tähän matkakertomukseen ei ole liitetty kuvia.

Kommentit

---

Tätä matkakertomusta ei ole vielä kommentoitu kertaakaan. Haluatko olla ensimmäinen kommentoija? Kirjoita kommenttisi alapuolelta.

Kommentoi

---

Haluaisitko kommentoida tätä matkakertomusta? Kommentointi on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille, joten rekisteröidy!

Suosikit

---

→ Tilaa Matkakertomukset RSS-syötteenä.
→ Tilaa Matkailublogi RSS-syötteenä.