Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?
11.3.2011 - Italia

Sisilia sekoittaa kulttuureja

Sisilia sekoittaa kulttuureja

Etelä-Italian kärjessä sijaitseva Sisilia on maakunta ja erillinen saari, jonka erottaa emämaasta paikoin alle viiden kilometrin levyinen kaistale Messinasalmea. Pohjois-Sisilia on vuoristoista, mutta eteläosa on sen sijaan varsin alavaa seutua. Sisiliaa on historiansa aikana hallinneet eri valloittajat, jotka ovat jättäneet jälkeensä aineksia paikallisiin ruokiin ja nähtävyyksiä katukuviin. Lähes poikkeuksetta kaupungit eroavat toisistaan huomattavasti, joten jokainen kaupunki tarjoaa koettavaa ja nähtävää matkailijoille.

Syömiset & juomiset

Paikalliset herkut perustuvat meren antimiin, kuten muuallakin Välimerellä, mutta ruokalajit ovat saaneet vaikutteita espanjalaisilta ja arabeilta. Sisiliassa tuotetaan runsaasti oliiviöljyä, joka näkyy myös siinä, että ravintolat käyttävät oliiviöljyä voin sijaan. Sisialialaiset tunnetaan myös siitä, että heille maistuu makea, joten he ovat myös maailman parhaita jälkiruuantekijöitä. Paikallisia herkkuja ovat esimerkiksi cannoli (putkimaisia leivonnaisia sisällään ricotta-juustoa), granita (jäätelöä murskattujen hedelmien ja mehujen kera), cassatta (arabeilta vaikutteita saanut kakku) ja Arancini (sisilialaista pikaruokaa, joka koostuu paistetuista riisipalloista täytteineen).

Sisilia on monien viinitalojen koti, mutta siitäkin huolimatta Sisiliassa on alkoholisteja vähemmän kuin muualla Italiassa. Paikalliset viinintekijät ovat erikoistuneet erityisesti miedompien hedelmävalkoviinien ja punaviinien valmistamiseen. Tärkeimmät viinialueet ovat Trapani lännessä, Etna idässä ja Noto sekä Ragusa kaakossa. Maailmalla tunnetuimmat Sisilian viinit ovat Bianco d'Alcamo, Etna Bianco, Etna Rosso, Malvasia ja Nero d'Avola.

Rannat

Lämpimien säiden johdosta Sisilia on loistava matkakohde keväästä myöhäiseen syksyyn asti. Vuorien ympäröimä San Vito lo Capo on koko Sisilian kaunein ranta, joka sijaitsee kylän edustalla Luoteis-Sisiliassa. Voit majoittua hotelliin San Vito lo Capossa, mutta enemmän valinnan varaa saat etsimällä hotellia Palermosta. Saaren eteläkärjen Marina di Ragusan kaupunki on kasvanut pienestä kalastajakylästä suosituksi rantalomakohteeksi. Marina di Ragusan hiekkaranta on kultaista hiekkaa sinisten vesien äärellä. Fiumefreddo di Sicilia -kaupunki ei sijaitse aivan rannalla, mutta kaupungista merta kohti liikuttaessa vastaan tulee suuri ranta-alue.

Matkustaminen & matkan varaaminen

Sisilian alueella on muutamia lentokenttiä, joista suurimpia ovat Catanian ja Palermon lentokentät. Lento Cataniaan kestää noin 5 tuntia yhdellä välilaskulla, jos käyttää lentoyhtiönä Air Berliniä. Lennot Palermoon sen sijaan kestää hieman kauemmin, ja ne voivat kustantaa hieman enemmän. Sisilian Palermoon ja Cataniaan kulkee myös suoria juna- ja bussiyhteyksiä esimerkiksi Roomasta asti. Myös vesistöjä pitkin Sisiliaan pääsee helposti, sillä Palermoon on hyvät laivayhteydet eri puolilta Välimerta. Sisilian matkat kannattaa tehdä keväällä tai syksymmällä, mutta jos nahka kestää, niin kesän kuumat auringot kyllä lämmittävät todella kuumana. Voit etsiä majoitusta esimerkiksi seuraavista linkeistä: hotellit Catania, Trapanin hotellit tai hotelli Messinasta.

Nopeat äkkilähdöt

Matkajuttuja maasta: Italia

Matkajutut Italia »

Uusimmat matkajutut

© 2008 - 2024 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.0064828395843506|1713505575.8498|1713505575.8433