Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?


29.5.2010 - Saksa

Hotellit München - Vinkkejä halvoista sekä viiden tähden hotelleista Münchenissä

Hotellit München - Vinkkejä halvoista sekä viiden tähden hotelleista Münchenissä

Saksan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Münchenissä on paljon nähtävää ja koettavaa. Kaupungin tarjontaan kuuluu niin muotia kuin myös kulttuuria. Toisaalta Müncheniin on mukava lähteä myös vain jouluostoksille. Münchenissä on myös lukuisia hotelleja, mutta etenkin Oktoberfestin aikoihin matkaavan kannattaa varata hotelli Münchenistä ajoissa, sillä tällöin on kovin vaikea löytää haluamansa kaltainen majoitus.

Kaiken kaikkiaan hotellit Münchenissä on suurkaupungin mukaisesti laadukkaita, ja majoitusratkaisuja on reilu 300 esimerkiksi hotellien hintavertailun kautta haettuna. Kaupungista on helppo löytää niin monet halvat hotellit kuin myös monet kalliimmat sekä hieman edullisemmat viiden tähden hotellit. Alla on esiteltynä muutama erilainen vaihtoehto, joita kannattaa harkita varatessa hotellia Münchenistä. Hotellien esimerkki hinnat on laskettu heinäkuun ensimmäisen päivän mukaan.

Eurostars Grand Central

Eurostars hotellit MünchenEurostars Grand Central on erityisen moderni neljän tähden hotelli Münchenin keskustassa, joten juna-asema ja metro löytyvät reilun puolen kilometrin päästä. Tämän modernin hotellin tarjontaan kuuluvat uima-allas sisällä ja päivittäin aamiaisbuffetti. Kuten modernilta hotellilta sopii odottaakin, niin Eurostars Grand Central -huoneissa on ilmainen langaton Internet-yhteys, taulutelevisiot ja kaapelikanavat. Eurostars Grand -ravintola tarjoilee kansainvälisiä ruokia, kun taas hotellin baarin valikoimaan kuuluvat niin baijerilaiset oluet kuin myös drinkit ja cocktailit. Autolla matkailijaa miellyttää varmasti se, että paikan päällä on maksullinen yksityinen pysäköinti 18 euron vuorokausi hintaan.

Neljän tähden kohtuuhintaista asumista Münchenissä harkitsevan kannattaa tutustua Eurostars Grand Central -hotelliin. Tällä hetkellä huoneet on suuressa alennuksessa, joten kahden hengen hotellihuoneen saa 99 eurolla yöltä.

Gasthof Sollner Hof

Halpa hotelli MünchenMünchenin hotellit on sen verran laadukkaita, että aivan muutaman euron majoitusta on vaikea löytää, mutta esimerkiksi Gasthof Sollner Hof on Münchenin edullisin hotelli. Gasthof Sollner Hof sijaitsee rauhallisella alueella hieman sivumalla, mutta Münchenin keskustaan pääsee autolla vartissa tai vaihtoehtoisesti raitiovaunulle kävelee vartin. Hotelli on sisustettu perinteisen kotimaiseen tyyliin, joten se on hyvä vaihtoehto matkailijalle, joka haluaa löytää perinteisen ja vanhemman hotellin Münchenistä. Rakennuksessa on myös Sollner Hof -ravintola, jossa tarjoillaan perinteistä baijerilaista ruokaa ja oluita. Kesäisin vieraat voivat ruokailla puutarhassa.

Pienen budjetin matkailijan kannattaa tutustua Gasthof Sollner Hof -hotelliin, jossa yö maksaa 46€ kahden hengen huoneelta ja 31€ yhden hengen huoneelta. Nämä hinnat ovat tällä hetkellä halvimmat koko Münchenissä, joten tutustu tähän hotelliin. Huoneiden hintaan kuuluu ilmainen pysäköinti ja ilmaiset Internet-päätteet.

Hilton Munich Park

Hilton Munich ParkEnglantilaisen puutarhan vieressä sijaitseva Hilton Munich Park on edullinen viiden tähden hotelli Münchenissä hiljaisella mutta kuitenkin kaupunkialueella. Lähistöltä on hyvät raitiovaunu- ja bussiyhteydet ostosalueille ja historiallisille nähtävyyksille. Hotelli on nykyaikainen ja tarjonnaltaan laaja-alainen, joten sen tarjontaan kuuluvat myös konferenssi- ja kokouskeskus, kuntosali ja hyviä ravintoloita. Hilton Munich Park hotelli Münchenissä on erinomainen valinta niin liikematkalaiselle kuin myös vapaa-ajan lomamatkailijalle. Hilton Munich Park kuuluu kansainvälisesti laadukkaaseen Hilton Hotels -ketjuun.

Viiden tähden nautintoja hamuava voi yöpyä kahden hengen huoneessa halvimmillaan niinkin edullisesti kuin 135€ yöltä. Esimerkiksi langallinen Internet-yhteys, pysäköinti ja muut palvelut ovat saatavilla pientä lisämaksua vastaan.

Nämä ja monet muut niin laadukkaat kuin myös edulliset hotellit Münchenissä on varattavissa hotellien hintavertailun kautta. Vertailun kautta voit tutustua myös moniin muihin Münchenin hotelleihin.

Nopeat äkkilähdöt

Matkajuttuja maasta: Saksa

Matkajutut Saksa »

Uusimmat matkajutut

© 2008 - 2024 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.0051820278167725|1711691542.0459|1711691542.0407