Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?

Matkakertomuksia Tanska

Leirintälomalla Tanskassa

Kirjoittaja: merja
Kohdemaa: Tanska
Kohde: Bork Havn, Grenaa, Koge...
Kirjoitettu: 3.8.2008
Muokattu: 3.8.2008
Lukijoita: 11196

Tanska on ihanteellinen lomakohde lapsiperheille! Ennen tätä kesää olimme käyneet Tanskassa jo kolmena kesänä: kaksi kertaa telttamatkalla ja kolmannen kerran asuntovaunulla. Näinä kertoina tulivat tutuiksi mm. Legoland, Kööpenhaminan upea akvaario, Pieni merenneito, Tivoli, Århusin vanha kaupunki, Odense ja H.C. Andersenin museo, Jyllannin hiekkadyynit, Tanskan maaseutu lukuisine vapaasti laiduntavine lampaineen, hevosineen ja lehmineen, kuten myös Tanskan monet kauniit pikkukaupungit mataline olkikattoisine taloineen ja kaikki siistiäkin siistimmät leirintäalueet. Noista matkoista oli jäänyt niin paljon hauskoja muistoja ja kauniita kokemuksia mieleemme, että päätimme jälleen kerran matkustaa Tanskaan auto- ja asuntovaunuyhdistelmällä. Tällä kerralla tosin emme saaneet enää (aikuisiksi varttuneita) lapsiamme mukaamme, mutta mukavaa Tanskassa oli käydä näin kahdestaankin, vai pitäisikö sanoa kolmistaan, sillä koiramme Teppo oli myös matkassa mukana!

Tanskalaisten leirintäalueiden huoltotilat ovat siistejä, ja useilla leirintäalueilla on myös oma uima-altaansa. Leirintäalueilla on kyllä paljon väkeä, mutta silti meno on yleensä rauhallista, sillä tanskalaisten leirintäalueet vastaavat tavallaan meikäläisten mökkejä. Viikonlopun tullessa huomasimme, että monet vanhemmat, kesäisin leirintäalueilla asustelevat pariskunnat saivat asuntovaunulleen vieraikseen lapsensa ja lapsenlapsensa. Ja tunnelma oli tuolloin hyvin iloinen: yhdessä kokkailtiin, pelattiin pelejä ja seurusteltiin iloisesti nauraen! Ainoa hankaluus näillä leirintäalueilla on se seikka, että yleensä suihku maksaa erikseen, eli tavallisesti suihkuun mennessä täytyy olla mukana sirukortti, jolle on ladattu tietyn summan edestä suihkuaikaa.

Suomalaisia näimme tämän matkan aikana todella vähän, tosin jos olisimme tälläkin kerralla käyneet Legolandissa, olisimme kuulleet suomen kieltä hieman enemmän, mutta muuten tuntuu todella ihmeelliseltä, että suomalaisia näkee ja kuulee Tanskassa todella harvoin. Näin oli edellistenkin matkojen aikana, mutta tämän matkan aikana suomalaisiin törmäsi entistäkin harvemmin. Jyllannissa sijaitsevalla Bork Havn –leirintäalueella majoittui kanssamme samoihin aikoihin suomalaisseurue, jonka yksi jäsen oli tullut paikalle pakettiauton kanssa kuljettaen pyörät ym. tarvittavat tullessaan, ja muut (ainakin äidit ja lapset) olivat tulleet lentäen Billundiin. Tämä seurue oli käynyt Legolandissa ja pyöräillyt sieltä leirintäalueelle (vesisateessa). Leirintäalueella he yöpyivät teltoissa, ja heidän tarkoituksenaan oli pyöräillä Jyllannin pohjoisosa ympäri. Tanska onkin aivan ihanteellinen lomakohde myös pyöräilyä harrastaville, sillä maasto on tasaista ja pyöräteitä on todella paljon! Leirintäalueesta vielä sen verran, että oli mukava, rauhallinen ja siisti alue, josta oli kiva kävellä satamaan.

Jyllannissa käydessä saa varautua jatkuvaan tuuleen, ja Jyllannin länsirannikko näytti olevan myös oivallinen paikka leijavarjosurffausta harrastaville. Oli hienoa rannalta käsin seurata mitä värikkäämpien leijavarjojen ja niillä surffaavien hurjaa menoa. Bork Havn –satamassa (sijaitsee Ringkøbing Fjordin rannalla) näytti toimivan myös leijavarjosurffauskoulu, ja moni asiaa harrastava oli vuokrannut alueelta lomamökin käyttöönsä.

Leiriydyimme Jyllannin puolella myös Grenaan leirintäalueelle. Tämä 800-paikkainen leirintäalue tuntui olevan erityisesti lapsiperheiden suosiossa, ehkä siksikin, että alueelta oli lyhyet välimatkat erilaisiin, juuri lapsiperheille suunnattuihin kohteisiin, esimerkiksi vesipuistoon. Alue oli siisti ja moderni, tälläkin leirintäalueella oli uima-allas lasten käyttöön. Alue sijaitsi myös seitsemisen kilometriä pitkän hiekkarannan tuntumassa. Johtuiko pilvisistä säistä vai mistä, mutta silloin, kun itse olimme ajatelleet viettää aikaamme tuolla rannalla, jota mainostettiin lapsiystävälliseksi, vain yksi vanhempi naishenkilö kävi lähinnä kastautumassa vedessä, ja muutama lapsi rakensi hiekkalinnaa tai vastaavaa. Näin ollen meiltäkin jäi sitten uiminen tuolla rannalla väliin. Itse Grenaan satamakaupunki vaikutti mielestämme rähjäisemmältä muihin Tanskan kaupunkeihin nähden.

Hyvin mieluisa uusi kohde meille oli Själlannin itärannikolla sijaitseva Køgen kaupunki. Kaupungin opaslehdessä kerrotaan, että Tanskan kaupungeista juuri Køgen keskustassa on eniten hyvin säilyneitä ”half timbered” -taloja, mukaan lukien Tanskan vanhin ”puolihirsirunkoinen” talo vuodelta 1527. Kaupungin keskustassa oli siis mukava kävellä ja ihailla näitä vanhoja rakennuksia. Myös Cafe Vivaldo tuli meille tutuksi, sillä söimme kolmisen kertaa vatsamme täyteen sen tanskalaisia voileipiä (annokseen kuuluivat myös perunat). Yhden tällaisen annoksen syötyään ei paljon muuta syötävää päivän aikana enää kaivannutkaan. Yhden voileipäannoksen hinta oli 72 kruunusta noin 90 kruunuun ( 10 eurosta 13 euroon). Køgestä oli myös kätevä käydä pistäytymässä Kööpenhaminassa junalla. Matka kesti noin 40 minuuttia, ja 24 tunnin Kööpenhamina-lippu (sisälsi metron, junan ja bussien käytön) maksoi muistaakseni 75 kruunua (noin 10 euroa). Køgen juna-asemalle auton sai jättää ilmaiseksi parkkiin, kunhan vain muisti laittaa parkkikiekon auton ikkunaan näkyville (tämä sama käytäntö oli käytössä koko Køgen kaupungissa). Tutustuimme Køgessä myös Køgen taidemuseon kokoelmiin sekä Køge-museoon.

Køgestä ajelimme autolla myös pientä rantatietä etelämpään, tutustumaan esimerkiksi Stevnsissä sijaiseviin kalkkikivijyrkänteisiin (Stevns Klint). Jyrkänteiden portaat olivat sen verran vaikeakulkuiset ja jyrkät, että jälleen kerran jäin itse ihailemaan maisemia vain ylhäältä, mieheni käydessä merenrannalla jyrkänteen alapuolella. Samalla alueella, siis jyrkänteen reunalla, sijaitsee myös mm. vuonna 1250 rakennettu Højerupin vanha kirkko, josta osa, mukaan lukien hautausmaa, putosi vuonna 1928 maanvyörymän johdosta mereen. Kirkon sisältä on nykyisin, oven avattuaan, suora näkyvyys taivaalle ja merelle.

Ylityksistä vielä: laivamatka autoasuntovaunuyhdistelmällä Helsinborgista Helsingøriin maksoi 660 Ruotsin kruunua, Ison Beltin siltamaksu samalla yhdistelmällä maksoi 315 Tanskan kruunua, ja takaisin Kööpenhaminasta Ruotsin puolelle Malmöhön maksoi 510 Tanskan kruunua (ensimmäiset 4 kilometriä mentiin tunnelissa, meren alla).


Kuvia matkalta

Klikkaa kuvaa nähdesi sen suurempana!


Jyllannin länsirannikolla, Atlantin puoleisella rannalla
(Lisätty: 3.8.2008)

Bork Havnin satamaa
(Lisätty: 3.8.2008)

Rakennuksia länsirannikon hiekkadyyneillä
(Lisätty: 3.8.2008)

Jyllantilaista maisemaa lehmineen
(Lisätty: 3.8.2008)

Gammel Estrupissa sijaitseva herraskartano. Yksi kartanon huoneista oli sisustettu tapetein, joiden värjäykseen (vihreän värin aikaan saamiseksi) oli aikanaan käytetty arsenikkia! Tästä syystä huoneeseen ei päässyt muuta kuin kurkistamaan - tapetit olivat edelleen myrkyllisiä.
(Lisätty: 3.8.2008)

Katukuva Kogestä
(Lisätty: 3.8.2008)

Kultasepänliike Kogessä
(Lisätty: 3.8.2008)

Kogen torialue
(Lisätty: 3.8.2008)

Stevns Klint
(Lisätty: 3.8.2008)

Viikinkikylä Bork Havnissa. Etualalla viikinkilaivoja pienoiskoossa.
(Lisätty: 3.8.2008)

Kommentit

sei11ja - 4.8.2008
Olipa mukava selkeä kertomus.

mapy - 10.8.2008
Vihdoinkin luin tekstit :) Teppokin on sitten päässyt käymään ulkomailla.

mapy - 26.12.2008
Tuohon Viikinkikylä Bork Havniin pitäisi kyllä päästä käymään :)

Kommentoi

Haluaisitko kommentoida tätä matkakertomusta? Kommentointi on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille, joten rekisteröidy!

Suosikit

Tilaa Matkakertomukset RSS-syötteenä.
Tilaa Matkailublogi RSS-syötteenä.

© 2008 - 2022 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.0029950141906738|1670002030.4938|1670002030.4908