Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?

Kristina Reginalla Kanariansaaria kiertämässä

Kirjoittaja: santtu
Kohdemaa: Espanja
Kohde: Kanariansaaret
Kirjoitettu: 27.4.2008
Muokattu: 2.5.2008
Lukijoita: 15247

Ennen lähtöämme majoituimme Helsingissä lentokenttähotelli Pilottiin, joka olikin niin kätevä järjestely, että olemme jatkossakin käyttäneet sitä ja suositelleet muillekin... Edulliseen hintaan kuuluvat yöpymisen lisäksi hyvä aamiainen, viikon parkkipaikka autolle (toisesta viikosta maksetaan) ja kyyti lentokentälle.

Paikka, josta viikon kiertomatkamme alkoi ja jossa laiva meitä odotteli, oli Las Palmas Gran Canarialla. Täytyy myöntää, että ensivaikutelma laivasta, jolla tulisimme Kanariansaaria seuraavan viikon ajan kiertämään, ei ollut kovinkaan vaikuttava... -se näytti niin kovin pieneltä "paatilta" toisen vähän isomman laivan vierellä! Majoituimme hytteihimme ja tutustuimme tähän Kristina Regina nimiseen laivaan(Laivayhtiö on Kristina Cruises). Laivan koko henkilökunta oli suomenkielistä. Aamupalat olivat hyvät. Laivan a la carte-ravintolassa söimme vain kerran; ruoka oli oikein maukasta. Mutta en voi kyllä sen enempää itse laivaa kehua. Hyttimme oli hyvin pelkistetty. Laiva on vanha ja tunnelma sen mukainen. Uskon, että tällainen nostalginen tunnelma toki voi olla monelle mieleinen... Merenkäynti oli ajoittain hurjaa ja pahoinvoivia matkustajia oli meidänkin ryhmässämme enemmistö. Minä olin koko matkan täysin terve!

Viikon aikana tutustuimme päällisin puolin Gran Canariaan, Lanzaroteen, Fuerteventuraan, Tenerifaan ja La Palmaan. Laivalta oli mielestäni mahdollisuus ostaa retkiä kulloiseenkiin kohteeseen. Meidän ryhmällämme oli oma, etukäteen hyvin tarkkaan suunniteltu ja aikatautettu ohjelma (- jopa niin tiukka, että kertaakaan en käynyt tällä reissulla uimassa puhumattakaan ottamassa aurinkoa...!)

Ensimmäinen tutustumiskohteemme oli Gran Canaria ja siellä pääkaupunki Las Palmas, josta jäi erityisesti mieleeni ihan viihtyisä Las Canterasin rantakatu hienoine hiekasta tehtyine taideteoksineen... Toinen kohteemme tällä saarella oli Playa de Ingles, joka on suosittu lomakohde Kanarialla, mutta ei minun makuuni. Sopii ehkä enemmänkin (minuakin!) iäkkäämmille ihmisille, jotka arvostavat mm. sitä, että on tarjolla suomenkielisiä baareja sekä ravintoloita ja ravintoloissa on esiintymässä suomenkielisiä solisteja kuten Frederik tms... Playa de Ingles on turistipaikka, jossa et näe paikallisasutusta!

Pikkulaivamme vie meidät yön aikana seuraavaan kohteeseemme, joka oli Lanzarote. Lanzarote on todellinen tulivuorisaari, jossa on omasta mielestäni enemmän nähtävää kuin muilla Kanariansaarilla: Timanfayan kansallispuisto on (lyhyesti sanottuna) tulivuorenpurkauksista syntyneitä "kuumaisemia". Täällä ratsastin elämäni ensimmäisen kerran kamelilla! Eikä sitä tarvitse toista kertaa tehdäkään! Jameos de Agua oli mielenkiintoinen paikka. Se on laavan muodostama kupla, jonka sisällä on laguuni ja yökerho. Cueva de los Verdes on tippukiviluola, jonka laava on puhkaissut maahan. Seillä oli mielenkiintoista kävellä pitkin tunneleita. Mikäli kaktuksista olet kiinnostunut, niin kannattaa käydä kaktuspuutarhassa (Jardin de Cactus) Kaikki edellä mainitsemani kohteet olivat ihan tutustumisenarvoisia!

Seuraavaksi laivamme vei meidät Fuerteventuralle. Täällä nauttivat varmasti erityisesti surffaajat olostaan, sillä niin oivat tuulet saarella on. Vallitseva tekijä saarella on hiekka, vehreyttä vain hyvin vähän! Täällä saimme esimerkiksi tutustua hotelliin nimeltään Faro Jandia. Oli loistava hotelli ja saimme erinomaista palvelua. Jos vielä joskus lähtisin Kanariansaarille, niin menisin ko. kohteeseen ja ottaisin nimenomaan tästä hotellista juniorsviitin. 

Seuraavaksi suuntasimme Teneriffalle... Tutustumiskohteena oli nyt Playa de las Americas, jossa mainittavin kokemus itselleni on Carmen Motan flamenco-esitys. Puerto de la Cruzissa kävimme mm. Loro Parquessa. Siellä meille oli varattu kierros, jossa saimme myös kurkistaa "kulissien taakse". Viihdyin puistossa mainiosti. Tämä on kiva paikka myös lapsiperheelle, mikäli joku lasten kanssa Puerto de la Cruziin päätyy. Mielestäni ko. kohde on enemmänkin aikuisten! Puerto de la Cruzissa olen viettänyt myös lomaviikon "vuonna yksi ja kaksi". Päällimmäiseksi ajatukseksi kohteesta on jäänyt se, että meressä ei ollut varsinaista mahdollisuutta uida - merivesialtaat ja hotellin uima-allas ovat sitä varten.

Viimeinen vierailukohteemme oli "Kanarian saarten kaunotar", La Palma, joka oli selkeästi saarista kaikkein vihrein ja kukkivin. Tänne voisin reissata, jos kaipaisin "hermolepoa"..

Viikon aikana saimme siis pikaisen kokonaiskuvan näistä viidestä saaresta. Ja kuten arvata saatat, kyseessä ei ollut lomaviikko vaan opintomatka, joka liittyi silloiseen opiskeluuni. Mikä etten voisi Kanariansaarille mennä viettämään lomaani, mutta silloin minulla olisi tavoitteena ihan vaan oleilu ja löhöily ("akkujen lataaminen"). Sellainenkin loma on toisinaan ihan kivaa! Suurempia kokemuksia tai seikkailuita en lähtisi Kanariansaarilta hakemaan... Ja seuraavalla kerralla mukana olisi myös rakas mieheni - sen verran ikävä ehti viikossa tulla, että toista kertaa en moiselle reissulle lähde ilman häntä :)

- Nämä muutamat kuvat ovat epätarkkoja, koska mulla oli mukana reissulla vain videokamera, joten kuvat on "kaapattu" videotallennuksesta...

Kuvia matkalta

Klikkaa kuvaa nähdesi sen suurempana!


Tästä kuvasta saa hieman käsitystä siitä, kuinka pieni laivamme oli. Suht´normaalikokoinen laiva on tuossa edessä ja meidän laivamme oli tuossa hyvin lähellä ja siitä näkyvät vain piiput...
(Lisätty: 27.4.2008)

Las Palmasissa oli Las Canterasin rantakadun varrella upeita hiekasta tehtyjä teoksia..
(Lisätty: 27.4.2008)

Lanzarotella on kuivaa ja karua maastoa...
(Lisätty: 27.4.2008)

Kaktuspuutarhassa (Jardin de Cactus)
(Lisätty: 27.4.2008)

Puerto de la Cruzin merivesialtaat näkyvät taustalla..
(Lisätty: 27.4.2008)

Loro Parque oli mielenkiintoinen paikka. Siellä sai katsella monenmoisia eläimiä...
(Lisätty: 27.4.2008)

Pidin tosi paljon Loro Parquessa showsta, jonka esiintyjinä olivat merileijonat.
(Lisätty: 27.4.2008)

Kommentit

mapy - 27.4.2008
Kiva matkakertomus jälleen :) Kirsikan kanssa mietittiin kanssa risteilyä laivalla josain päin maailmaa. Finnmatkojen valmiita matkoja lähinnä tutkiskelimme.

Varmaan jää matka aikaisintaan ensi vuoteen, kun saimme nyt kämpänkin, ja muutto edesse :)

Kommentoi

Haluaisitko kommentoida tätä matkakertomusta? Kommentointi on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille, joten rekisteröidy!

Suosikit

Tilaa Matkakertomukset RSS-syötteenä.
Tilaa Matkailublogi RSS-syötteenä.

© 2008 - 2022 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.0041019916534424|1669994914.7817|1669994914.7776