Kirjoittaja: santtu
Kohdemaa: Costa Rica
Kohde:
Kirjoitettu: 1.3.2008
Muokattu: 30.3.2008
Lukijoita: 7951
Nyt kohteena eksoottinen Costa Rica! Ja siellä Guanacasten maakunta... Ensimmäisestä aamusta lähtien saimme kokea metkan herätyksen; kyseessä eivät olleet mölyapinat, joita asusteli useita hotellimme pihapiirissä - vaan erikoisenääniset linnut! Annoimme noille herättäjillemme lomamme ajaksi lempinimen "Vappupillit", koska niiden ääntä ne lähinnä muistuttivat...
Teimme patikkaretken sademetsään (Rincón de la Vieja), jossa näimme mm. hämähäkkiapinoita, valkonokkakarhun sekä ISON BOAN, jonka oppaamme huomasi kivien joukosta ja nosti meille näytille. Ällöttävän kamala otus! YÄK! Sademetsässä oli luonnollisesti kasvistokin näkemisen arvoista. Puut olivat massiivisen kokoisia ja niistä roikkui liaaneja. Mielenkiintoinen tuttavuus oli myös esim. Kuristaja Ficus...
Tutustuimme myös tulivuoren saloihin; erilaisiin kuumiin lähteisiin , joista toisissa kiehui vesi ja toisissa muta. Rikin lemu oli valtaisa ja olo muuten kuin kuuman kosteassa saunassa. Tämän patikkaretkemme aikana oli myös aikamoisia joenylityksiä! (Esim. virtaavan joen ylitys kaatunutta puuta pitkin vaati jo minultakin itseni todellista ylittämistä!)
Olimme myös kumivenesafarilla Corobicí-joella. Sen aikana saimme kokea mm. koskenlaskua, näimme paljon erilaisia iguaaneja, monenlaisia lintuja ja tietysti meille jo hyvin tutuksi tulleita mölyapinoita. Tämän retken kohokohta taisi olla, kun kohtasimme krokotiilin. Se ei onneksemme piitannut meistä ollenkaan, vaan ui pikkuhiljaa hiljalleen ohitsemme...
Upea oli myös tekemämme "auringonlaskupurjehdus" Tyynellämerellä. Tämän retken riemastuttava kokemus oli delfiinien kisailu veneemme kanssa! Niiden näkeminen aidosti luonnossa tuntui niin paljon mahtavammalta kuin Särkänniemessä!
Lähdimme eräänä varhaisena aamuna kalareissulle. Vuokarasimme veneen, johon kuului kahden hengen miehistö. Mitään isoja kaloja emme saaneet, sillä hieman alle kolmekiloinen "Big Eye Jack" jäi isoimmaksi saaliiksi. Itselleni retken myrsky jäi melkoiseksi muistoksi. Kapteenimme totesi "a little bit windy!" mutta minä olin jotakin aivan muuta mieltä asiasta! Tuon kalaretken jälkeen en ole enää edes haaveillut kalareissusta merelle...
Mieheni kävi myös Kongo Canopylla eli vaijeriliulla. Oli kuulemma "nastaa!" Päälle puettiin valjaat, jotka kiinnitettiin liukurullan avulla vaijeriin - ja sitten menoksi! Pisin liuku oli 400 metriä ja siinä vauhtikin oli kuulemani mukaan kohonnut jo melkoiseksi. Pysäkit matkan varrella olivat parhaimmillaan yli 20 metrin korkeudessa.
Kävimme eräänä iltana hotellimme läheisyydessä olevalla kukkulalla seuraamassa auringonlaskua, joka oli sanoinkuvaamattoman kaunis ja uskomattoman nopea!
Monenmoista ajanvietettä oli all inclusive-hotellillamme tarjolla sitä haluaville; tanssikursseja, aerobickia, lentopalloa, allasjumppaa, tikanheittoa.. Taisivatpa paikalliset lehmätkin olla kiinnostuneita hotellimme toiminnasta, sillä eräänä päivänä niitä oli ilmestynyt hotellimme rantaan, eikä niillä ollut mitään aikomustakaan poistua!Hotellimme alueella näimme myös suurimman sammakon mitä olemme koskaan nähneet; lähinnä voisin verrata sen kokoa siilin kokoon!
Toiseksi viimeinen lomapäivämme oli jouluaatto. Nautiskelimme olostamme rennosti (joululaulujen soidessa taustalla) hotellimme altailla sekä Tyynenmeren aalloissakin...Seuraavana päivänä jouduimme jättämään hyvästit maalle, jota ei turhaan kutsuta "luontomatkailijoiden pyhiinvaelluskohteeksi!"
Ps. Alla olevat muutamat kuvat on "kaapattu" DVD:ltä, joten ovat epäselviä....
Klikkaa kuvaa nähdesi sen suurempana!
merja - 1.3.2008
Kiitos jälleen tästäkin todella eksoottisesta matkakertomuksestasi!
santtu - 2.3.2008
Kiitos, kiitos! Näitä on tosi mukava kirjoitella ja samalla muistella noita antoisia matkojamme.
Ja toki lomamuistojen kirjoittelulla olen pyrkinyt helpottamaan potemaani "korkeaa lomakuumetta", sillä enää viikko ja sitten lähdetään... jaba daba duu...
Haluaisitko kommentoida tätä matkakertomusta? Kommentointi on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille, joten rekisteröidy!
→ Tilaa Matkakertomukset RSS-syötteenä.
→ Tilaa Matkailublogi RSS-syötteenä.
© 2008 - 2024 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme
0.0032310485839844|1728589110.8305|1728589110.8273