|
|
Kirjoittaja: ansku
Kohdemaa: Tansania
Kohde: Tansanian suursafari
Kirjoitettu: 18.2.2008 00:00 (muokattu: 18.2.2008 00:00) Lukijoita: 1408 |
Safari
Afrikassa oli ollut unelmamme vuosia. Loskaisena marraskuun aamuna lähdimme aviomieheni
kanssa kohti Tansanian maailman kuuluja kansallispuistoja. Edessä oli reilu 12
tunnin lento ja pimeän aikaan laskeuduimme kuuman kosteaan Afrikkaan. Kilimanjaron
lentokentältä meidät kuljetettiin yöksi Arushaan. Seuraavana aamuna jakauduimme
jännittyneissä tunnelmissa neljän hengen ryhmiin ja maastoautoihin.
Kuskimme
oli nimeltään Paulo. Hänen mottonsa oli pole, pole eli hitaasti, hitaasti.
Alussa kärsimättöminä matkalaisina se tuntui turhauttavalta, mutta kapeilla
vuoristoisilla teillä motto alkoi tuntumaan erinomaiselle. Ensimmäisinä päivinä
vierailimme Tarangiren ja Lake Manyaran kansallispuistoissa sekä
Oldupairotkossa ja masai-heimon kylässä. Kylässä tutustuimme tämän erikoisen
paimentolaisheimon tapoihin ja ohjelmaan kuului myös perinteinen tanssiesitys.
Ensimmäinen yö Tarangiressa oli jännittävä, kun yövyimme teltoissa savannin äänien
kaikuessa selvästi korviin. Tarangire Safari Logde oli korkeatasoinen
majoituspaikka, upealla paikalla eläinten juomapaikan läheisyydessä.
Tarangiressa sattui kohdalle yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista, kun noin
10 norsun lauma käveli suoraan kohti jeeppiämme. Laumassa oli pikkuisista
poikasista valtaviin täysikasvuisiin norsuihin, joilla oli komeat
syöksyhampaat. Muutaman metrin päässä oli pakko siirtää autoa, etteivät nämä
eläimet kirjaimellisesti jättäneet meitä jalkoihinsa. Lake Manyarassa bongasimme uskomattoman määrän lintuja. Tutuiksi tulivat myös tse-tse-kärpäset...
Matkan kohokohta koitti
puolivälissä viikkoa, kun pääsimme kolmeksi päiväksi jokaisen luontofanin
paratiisiin, Serengetiin. Vaikka muut kansallispuistot olivat kerrassaan upeita
ja näimme läheltä mielenkiintoisia otuksia, henkilökohtaisesti suurin haaveeni
oli kuitenkin päästä Serengetiin. Niinpä sinne kohdistuivat myös suurimmat odotukseni.
Serengeti, jota kutsutaan myös loputtomiksi tasangoiksi, on lähes 15 000 km²:n
kokoinen alue. Horisonttiin asti siintävät tasangot, joita siellä täällä
täplittivät kopjet, tyhjensivät mielen täysin. Heti alkumatkasta eteemme osui
pala aitoa Afrikkaa. Kahdella naarasleijonalla viiden pentunsa kanssa oli
ruokahetki. Lounaaksi oli saalistettu seepra. Suloiset leijonanpennut murisivat
lihapaloistaan, kun toisaalta kävi sääliksi pientä seepravarsaa – edessä näkyi luonnon
kiertokulku kaikessa karuudessaan. Ohi ajaessa savannilla näkyi jatkuvasti
loputtomia grantin- ja thompsoningasellilaumoja. Osuipa kohdalle komea
gasellikotkakin, joka oli saalistanut dikdikantiloopin. Juuri hotellin pihaan
tullessa, hyeenalauma pyyhkäisi pensaikossa. Ehkäpä ensi yönä kuuntelemme juuri
näiden veikkojen naurua.
Majoituimme Seronera Wild Life Lodgeen, joka oli rakennettu keskelle kopjea.
Hotellialueella vilisti paljon suloisia pikku veitikoita, kuten
seepramangusteja, kalliotamaaneja ja vihermarakatteja. Näköalatasanteelle
menimme ihastelemaan auringonlaskua. Akaasian latvassa seisovan marabuhaikaran
profiili vasten punertavaa, tummenevaa taivasta sai esiin Afrikan luonnon kauneimmat
puolet. Alhaalla vaelteli gnu- ja norsulauma sekä yksinäinen impala. Serengeti
ei pettänyt huimia odotuksia!
Unet jäivät vähiin, kun oli niin mielenkiintoista kuunnella yön erilaisia ääniä
– mieheni kuorsatessa vieressä. Aamulla olin kuitenkin pirteänä, kun auto
starttasi puistoajelulle kuuden aikaan aamulla. Ensimmäisessä mutkassa pällisteli
kafferipuhveli ja bongauspäiväkirja sai lisämerkinnän. Aamun ajelun parhaimpiin
paloihin kuului kahden topiantiloopin sarvien kalistelu sekä muutamat komeat
impalalaumat. Mieleenpainuvinta oli kuitenkin gnuiden ja seeprojen vaellus.
Monisatapäinen lauma laukkasi ryminällä tien ylitse ja kasaantuivat tummaksi ja
raidalliseksi rykelmäksi. Spektaakkelimaisen vaelluksen etujoukot ovat siis
saapuneet Masai Marasta Serengetiin.
Aamupäivän ajolla jäimme seuraamaan yhtä leijonapariskuntaa. Varsinkin uros oli
mahtipontisen näköinen komean harjansa kanssa. Parin tunnin päästä alkoi
tapahtua ja pääsimme seuraamaan leijonien parittelua parin metrin päästä,
mahtavan karjunnan saattelemana. Muutaman pölyisen mutkan jälkeen näimme
akaasian varjossa loikoilevan gepardiemon kahden poikasen kanssa. Pennut jäivät
kurkistelemaan meitä, kun emo lähti väijymään lähellä olevia
thompsoningaselleja. Meidän oli aika lähteä lounaalle, joten gepardin
saalistussuunnitelmat jäivät tällä kertaa näkemättä. Iltaohjelmana hotellilla oli
perinteisiä afrikkalaisia tansseja, akrobatialla höystettynä.
Yöllä oli jälleen ihmettelemistä, kun apinat juoksivat kilpaa katolla ja
valtava virtahepo rouskutti ruohoa muutaman metrin päässä ikkunastamme. Tällä
kertaa sain miehenikin hereille katsomaan otusta. Aamiaisella riittikin puhetta
öisestä kuokkavieraasta. Tämän jälkeen lähdimme huristelemaan kohti Serengetin
pohjoisosia, Loboa, jonne matkaa kertyi noin 85 km. Puolimatkassa pysähdyimme
hippo poolille tarkkailemaan virtahepoja, jotka levittivät hännällään lantaa taukoamatta
ja hajukin oli toisinaan varsin voimakas… Rannalla makaili kolme valtavaa
krokotiilia. Nämä osaavat olla liikkeissään yllättävän nopeita, joten rannalle
oli turha mennä koikkelehtimaan. Maasto oli monin paikoin todella kuivaa. Jokien
varsilla näkyi hieman vihreää kasvillisuutta ja niiden ympäristöstä bongasimme
myös suurimman osan eläimistä. Lobossa majoituimme keskitasoiseen Lobo Lodgeen,
jonka näköalatasanteelta aukesi upea näkymä savannille.
Lobon
alueella oli yllättävän paljon kaluttuja haaskoja, joita missään muualla ei
ollut näin selvästi näkynyt. Ilta-ajelulla bongauspäiväkirja sai täydennystä hirviantiloopeista
ja kalliohyppijästä. Ajelun jälkeen nousimme näköalakukkulalle ihailemaan
auringonlaskua ja skoolaamaan matkanjärjestäjän tarjoamat drinkit! Pimeän
laskeuduttua lähdimme nauttimaan herkullista grilliateriaa viinin kera. Matkaseurueen
kesken virisikin hulppea keskustelu luonto-ohjelmista, tansanialaisten
eläintietoudesta ja eettisistä kysymyksistä – huumorimielellä tietenkin…
Aamuhetki auringonnousuineen oli kaunis, mutta todella kylmä. Villapaidankin
kanssa tunsi jäätyvänsä pystyyn. Alhaalla savannilla oli lauma
kafferipuhveleita, jotka alkoivat pikkuhiljaa heräillä auringon ensisäteiden
myötä. Juomapaikalle kerääntyi näiden lisäksi myös gnuita ja seeproja. Aamuajolla
eteemme osui 12 kirahvin lauma ja kuuden suloisen poikasen juoksupyrähdyksiä
olisi ihastellut pidempääkin, mutta lopulta piti palailla hotellille
aamupalalle.
Seroneraan ajelimme samaa tietä, mitä tulimmekin. Matkan varrella saimme
jälleen ihmetellä seeprojen ja gnuiden valtavaa vaellusta, kun jokaisen puun
alla tungeksi lukuisia eläimiä etsimässä varjoa. Seeprojen kirmailun ja gnuiden
mölinän välissä bongasimme 18 marabuhaikaran parven. Kuivuus pisti pölyn
lentämään ja Lodgelle saapuessa tuntui, että silmät ja suu oli täynnä
punaruskeaa hiekkaa!
Paluumatkalla kansallispuiston portille, meidät valtasi haikea mieli. Olimme kuunnelleet
seepran haukuntaa, hyeenan naurua, leijonan karjuntaa ja impalan röhkintää… Vielä
oli kuitenkin edessä tutustuminen Ngorongoron kraateriin. Siellä bongasimme
uhanalaisen suippohuulisarvikuonon ja samalla saimme täyteen Big Fiven eli
olimme nähneet leopardin, norsun, leijonan, sarvikuonon ja kafferipuhvelin.
Varsinkin kuskit tuntuivat olevan innoissaan tästä saavutuksesta. Kaiken
kaikkiaan 10 päivän aikana ehdimme tunnistaa lähes 40 nisäkäslajia sekä
kymmeniä eri lintuja. Matkan päätteeksi pääsimme rentoutumaan kerrassaan
viehättävälle kahvitilalle Gibb’s Farmille. Puutarhan kukkaloistoon oli mukava
päättää mieleenpainuva safarimme. Olympia Kaukomatkatoimisto hoiti järjestelyt
erinomaisesti ja mukanamme oli asiantunteva opas. Näimme paljon eläimiä,
ikimuistoisia Afrikan maisemia ja kun vältyimme vielä vatsapöpöiltä, niin
matkamme oli enemmän kuin onnistunut!
Kuvia matkalta
Gnu Ngorongorossa (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Kirahvi Serengetissä (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Leijonapari Serengetissä (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Norsulauma Tarangiressä (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Seepravarsa Ngorongorossa (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Kalliotamaani Serengetissä (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Vervetit Serengetissä (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Serengetin maisemaa (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Marabu-haikara akaasian latvassa (Serengeti) (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Meikäläiset jeepin kyydissä (lisätty: 18.2.2008 00:00)
Kommentit
mapy - 18.2.2008 00:00 Oletpas kokenut paljon :) Varmasti mahtavaa päästä seuraamaan villieläimiä noin läheltä! merja - 18.2.2008 00:00 Varmasti upea kokemus kaikkinensa! Kertomuksesi kuvineen tarjoaa myös lukijan lähes kaikille aisteille värikkäitä tuntemuksia. Oli siis mukavaa - ja turvallista - käydä safarilla kanssanne näin internetin välityksellä! Afrikkaankin olisi joskus kyllä hieno päästä... sei11ja - 19.2.2008 00:00 Kylläpä olette kokeneet upean matkan, aivan ihanaa. Kommentoi
Haluaisitko kommentoida tätä matkakertomusta? Kommentointi on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille, joten rekisteröidy! Matkakertomuksia maasta: Tansania
Suosikit
→ Tilaa Matkakertomukset RSS-syötteenä.
→ Tilaa Matkailublogi RSS-syötteenä.
→
|