|
|
Kirjoittaja: mapy
Kohdemaa: USA (Yhdysvallat)
Kohde: Upland - Pennsylvania - Philadelphia - Washington DC
Kirjoitettu: 18.2.2008 00:00 (muokattu: 5.6.2009 00:00) Lukijoita: 1886 |
Pelasin vuonna 2002 TPS:n C88-junnujen ykkösjoukkueessa, jolloin olimme pelireissulla Yhdysvalloissa. TPS:llä ja Uppland Country Day Schoolilla on sellainen ystävyyssuhde, että säännöllisesti Suomesta vieraillaan siellä ja sieltä taas täällä. Matkalla joulukuussa 2002 olimme yhdessä Lahjan tyttöjen voimisteluporukan kanssa. Pääsääntöisesti päiväohjelma oli sellainen, että menimme samaan paikkaan Lahjan tyttöjen kanssa niin, että matkalla meillä saattoi olla peli ja vastaavasti Lahjan tytöillä jokin voimisteluesitys.
Asuimme joko yksin tai pareittain ennalta määrättyjen perheiden luona. Itse asuin yksin perheessä, jonka talo sijaitsi omakotitaloalueella. Talo oli suuri ja nurmikkopihat olivat aivan tajuttoman laajoja. Isäntäperheeseeni kuuluivat isä, äiti, poika ja tyttö sekä koira. Kotona olleskellessa pelasimme konsolipelejä ja katselimme elokuvia. Pidin alueen lehtipuisesta maisemasta, joka on aivan erilainen kuin kotonani havu puiden seassa. Vastaavasti isäntäperheeni ihmetteli meidän havumaisemaa.
Eräänä päivänä kova lumisade yllätti meidät aamulla ja koko päivän ohjelma peruttiin sen takia. Alueella ei saanut käyttää nastarenkaita, joten liikkuminen autolla oli melko hankalaa, kun autoissa oli vain kesärenkaat. Tämän päivän käytimme aika pitkälti muiden alueen "lasten" kanssa pulkkamäessä.
Ruoasta pitää sanoa sen verran, että pekoni oli aamuisin hyvää, mutta suurin osa paikallisesta aamupalasta on tajuttoman makeaa. Välillä olisi tehnyt mieli jonkin verran suolaisempaa ruokaa :) Kerran kävimme jonkin näköisessä kiinalaisessa ruokapaikassa isäntäperheeni kanssa ja siellä kokki tuli pöydän viereen valmistamaan ruokamme. Ruoka oli hyvää ja kokit taitavia heittelemään/leikkimään veisten kanssa. MC Donaldsin ruoat olivat ihan hyviä. Isoon annokseen kuului Suomen vastaavaa annosta paljon isommat hampurilaiset ja ranskalaiset sekä litran juoma.
Matkalla kävimme myös isossa Mallissa, jonka nimeä en juuri nyt muista. Mall:it on suuria kauppakeskuksia, joista löytyy jos jonkin laisia liikkeitä. Itselleni muistoksi tarttuivat CD-soitin, jenkkifutispallo ja vaatteita.
Itsenäisyyspäivänä kävimme Washingtonissa Suomen suurlähetystössä. Siellä meillä oli kahvitarjoilu ja seurasimme Lahjan tyttöjen esityksiä. Washingtonissa kävimme myös ilmailumuseossa. Reissullamme New Yorkin suuntaan emme päässeet Manhattanille, koska oli niin kova ruuhka. Matkaohjelmaamme kuului myös vierailu Baltimoressa ja sen merimuseossa.
Pelit paikan päällä menivät todella hyvin, sillä voitimme kaikki pelit, vaikka monet vastustajien pelaajat olivatkin muutaman vuoden meitä vanhempia. Voitimme myös isäntäjoukkueen turnaukseen, joka pelattiin koulun hallissa. Halli näytti joltain vanhalta ladolta :D Amerikkalaisten showhenkeä kuvastaa se, että pelissämme isäntäjoukkuetta vastaan ilmestyi kentällä koira kesken pelin.
Matka oli ainutlaatuinen kokemus ja saimme nauttia vielä isäntäperheiden seurasta, kun he tulivat seuraavana keväänä vierailulle Suomeen. Isäntäperheeni poika asui luonamme ja hänen isänsä muiden vanhempien kanssa hotellissa. Vuosi tämän jälkeen isäntäperheeni tyttö tuli Lahjan tyttöjen vieraaksi ja hänen äitinsä ja serkkunsa olivat mukana matkalla. Hekin kävivät meidän luonamme.
Kuvia matkalta
Kuvan rouva on kuulemma jo vuosia kamppanioinut Valkoisen talon edessä :D (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Suomen suurlähetystö Washingtonissa on modernirakennus. (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
White Housea pääsi ihmettelemään aitojen takaa. (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Washingtonin bussikiertueella. (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Jäähyllä, kun piti näyttää jenkeille miten taklataan :D (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Uppland Country Day Schoolin jäähalli (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Washingtonin bussikiertueelta kuvaa. (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Muutama taksi parkissa. Taksit olivat keltaisia New Yorkissa. (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Vauhdista otettu kuva Vapauden Patsaasta. (lisätty: 18.2.2008 00:00) 
Baltimoren merimuseossa oli delfiiniesitys. (lisätty: 18.2.2008 00:00)
Kommentit
sei11ja - 19.2.2008 00:00 Siinäpä sitä on ollut nuorella pojalla mukavia ja mielenkiintoisia matkakokemuksia. mapy - 26.12.2008 00:00 Taas mieli halajaa noihin maisemiin, ehkä sitten ensi jouluna tai kesällä taas Philadelphiaan :) Kommentoi
Haluaisitko kommentoida tätä matkakertomusta? Kommentointi on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille, joten rekisteröidy! Matkakertomuksia maasta: USA (Yhdysvallat)
Suosikit
→ Tilaa Matkakertomukset RSS-syötteenä.
→ Tilaa Matkailublogi RSS-syötteenä.
→
|