|
|
Kirjoittaja: merja
Kohdemaa: Espanja
Kohde: Barcelona
Kirjoitettu: 26.1.2008 00:00 (muokattu: 26.1.2008 00:00) Lukijoita: 9425 |
Vietimme vuoden 2007 lokakuussa pidennetyn viikonlopun (to – ma) Barcelonassa. Ilma oli juuri sopiva kaupunkilomailuun: päivisin saimme yleensä nauttia hellivästä auringonpaisteesta (15 C – 20 C), ja iltaisinkin kaupungilla tarkeni liikkua kevättakki yllä. Jonain iltana mereltä puhaltava tuuli tosin tuntui hieman vilpoiselta, joten suosittelen lokakuussa Barcelonaan matkustaville myös huivin varaamista matkalle mukaan niskan ja kaulan suojaksi.
Barcelona on mielestäni tunnelmaltaan rento. Aivan erityisesti mieleeni jäi leppoisa sunnuntai-ilta Barcelonetassa. Nautimme ilta-auringon säteistä seuraten paikallisten ja turistien sunnuntaikävelyä istumalla uimarannan puiston reunalla jonkinlaisella hiotusta kivestä tehdyllä kaiteella. Perheet lastenrattaineen ja moni nuoripari käsi kädessä ohitsemme kulkien nauttivat varmasti myös vapaapäivän raukeasta tunnelmasta. Joku ulkoilutti rannalla koiraa, joku toinen taas oli tullut lukemaan kirjaa rannan nurmikkoalueelle…
Aikamme istuskeltuamme lähdimme kävelemään puusiltaa pitkin kohti Maremagnumia, joka näytti olevan varsinainen viihdekeskus akvaarioineen, elokuvateattereineen ( myös 3D) kuin myös lukuisine ravintola- ja kahvilapaikkoineen. Uskon, että moni barcelonalainen lapsiperhe viettää tällä alueella kernaasti koko sunnuntaipäivän!
Edellisiltana eli lauantaina olimme kävelleet myös hieman kauempana Barcelonetassa. Tuolloin menimme hotellilta metrolla katsomaan vuoden 1982 olympialaisia varten rakennettua kisakylää, ja samalla näimme myös kuuluisan Kala-veistoksen, joka valmistui juuri olympialaisiin. Kisakyläalueelta kävelimme uimarantaa myötäilevää rantabulevardia pitkin kohti Maremagnumin viihdekeskusta, mutta poikkesimme reitiltä jo aiemmin, koska matka osoittautuikin yllättävän pitkäksi – olimmehan jo aiemmin päivälläkin kävelleet yllin kyllin.
Barcelonaa ei voi kokea kiinnittämättä huomiota Gaudin (1852 – 1926) ihmeelliseen arkkitehtuuriin. Hänhän suunnitteli Barcelonan kuuluisimmat talot - ja tietenkin kuuluisimman katedraalin. Monissa rakennushankkeissaan hän haki inspiraationsa luonnosta. Ihan vain esimerkkinä mainittakoon simpukankuoren kaltaiset portaikot ja La Sagrada Familian sisäpuolen metsää muistuttavan pylväikön.
La Sagrada Familiaa on rakennettu jo 140 vuotta, ja se on siis yhä keskeneräinen. Lokakuussa 2007 torneja oli laskujemme mukaan kahdeksan, mutta kun katedraali joskus valmistuu, niitä pitäisi olla kokonaiset kahdeksantoista kappaletta. Olemme tutustuneet matkojemme aikana hyvin monenlaisiin kirkkoihin, mutta tämä tuntui mielestämme samaan aikaan mielenkiintoiselta, kummalliselta ja satumaiselta: Torneissa oli mosaiikkikuvioita, niiden pinta ainakin näytti rakennetun tiilistä, ja niissä luki erilaisia tekstejä. Lisäksi pari tornia oli yhdistetty toisiinsa sillalla, ja sillalla näytti istuvan Jeesuksen näköinen veistoshahmo. Kärsimysfasadin veistoshahmot olivat vaikuttavan kovapiirteisiä, pelkistettyjä ja karuja, kun taas Kristuksen syntymän fasadi näytti hyvin runsaalta ja koristeelliselta. Ja kaiken tyylien ilotulittelun kruunasi vielä Kristuksen syntymän fasadin yläreunaan sijoittuva vihreänvärinen keramiikkasypressi, elämänpuu.
Toki tutustuimme matkamme aikana Gaudin muuhunkin arkkitehtuuriin. Esimerkiksi Casa Mila oli erikoinen rakennus aaltoilevine muotoineen ja kattoterasseineen. Onkin sanottu, että Casa Milassa ei olisi yhtään suoraa linjaa tai suoraa kulmaa. Casa Batlló taas oli erikoinen näky pääkalloparvekkeineen, ja Park Güellin puisto oli satumainen mosaiikkikuvioisine serpentiinipenkkeineen, Hannun ja Kertun taloineen, polkuineen ja erikoisine suurista kivenlohkareista muodostettuine puistonpenkkeineen, joissa kaiken lisäksi oli kivenlohkareista tehdyt selkänojat!
Goottilainen kortteli, Barri Gótic, oli myös tutustumisen arvoinen alue. Sen kujasokkeloissa riitti nähtävää, ja oli helppo kuvitella, millaista elämä oli 1200 – 1400-luvulla. Catedral de la Seu sijaitsee myös tällä alueella. Katedraalin sisäpuolen lisäksi kävimme tutustumassa sen sisäpihaan, eräänlaiseen puutarhaan appelsiinipuineen, palmuineen ja suihkukaivoineen Tunnelma oli rauhoittava, ja myös täällä oli helppo kuvitella elävänsä 1400-luvulla. Kirkon kellojen lyönnit vain lisäsivät kyseisen tunnelman aistimista. Lammikossa uiskenteli kultakalojen lisäksi valkohanhia, joiden sanotaan edustavan Santa Eulálian, Barcelonan suojeluspyhimyksen, viattomuutta.
Barcelonan ravintoloissa oli myös rento tunnelma. Söimme pari kertaa Las Ramblasilla, ulkoilmaravintolassa. Ensimmäisellä kerralla tilasimme mm. kahden hengen tapas-lajitelman viineineen, ja toisella kerralla paellat ja oluet. Kerran ”eksyimme” sivummalle, erään sivukujan varrella sijaitsevaan tapas-ravintolaan, ja ruokaa syödessämme olimme sitä mieltä, että olisimme aikaisemminkin saaneet olla rohkeampia ruokapaikkaa etsiessämme. Ulospäin tämä ravintola näytti pikkubaarilta, mutta varsinainen ravintola sijaitsikin toisessa kerroksessa! Ravintola oli tunnelmaltaan intiimi, ja ruokakin maistui herkulliselta ja ”itse tehdyn” makuiselta. Myös tilaamamme cava maistui tavallistakin paremmalta!
Näimme tämän pidennetyn viikonlopun aikana paljon muutakin, eli kyllä Barcelonassa katsottavaa ja koettavaa riittää. Jalkapallo-otteluun olisimme menneet, mikäli FC Barcelonalla olisi tuolloin ollut peli – ja mikäli olisimme saaneet sinne liput - mutta ehkä toisella kerralla sitten. Varsinaiseen shoppailuun emme tällä reissulla käyttäneet aikaamme juuri ollenkaan, siihenkin toki asiasta kiinnostuneelle olisi löytynyt lukuisia mielenkiintoisia kauppoja.
Merja
Kuvia matkalta
La Boquerian kauppahallin värikästä tunnelmaa (lisätty: 26.1.2008 00:00) 
La Sagrada Familian tornit ovat erikoisen näköisiä.
(lisätty: 26.1.2008 00:00) 
La Sagrada Familiaa rakennetaan yhä. (lisätty: 26.1.2008 00:00) 
Kuva Casa Milan kattoterassilta (lisätty: 26.1.2008 00:00) 
Park Güellin puistossa (lisätty: 26.1.2008 00:00)
Kommentit
sei11ja - 27.1.2008 00:00 Olipa selkeä ja pitkä kertomus Barcelonan matkasta,myös kuvat ovat mielenkiintoista katsottavaa.Kirjoitti Seikku. lahti01 - 4.2.2008 00:00 Joo.Oli tosi asiallinen matkakertomus.Olimme vaimon kanssa myös 2007,pe-ti matkalla Barcelonassa ja asuimme Barcelonetan alueella,yksityismajoituksessa.Alueelta oli mainiot yhteydet em.paikkoihin.Me olimme syyskuussa ja silloin oli vielä kuumimpana päivänä +27 astetta.Paljon tuli kierreltyä,myös mainituissa paikoissa.Voimme puolestamme suositella muille Barcelonaa,sillä jos sieltä ei löydy jokaiselle jotain,on syytä katsoa peiliin.Syy löytyy sieltä. Kommentoi
Haluaisitko kommentoida tätä matkakertomusta? Kommentointi on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille, joten rekisteröidy! Matkakertomuksia maasta: Espanja
Suosikit
→ Tilaa Matkakertomukset RSS-syötteenä.
→ Tilaa Matkailublogi RSS-syötteenä.
→
|