Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?

Matkakertomuksia Puola

Rahtilaivalla Puolaan

Kirjoittaja: sei11ja
Kohdemaa: Puola
Kohde: Gdansk
Kirjoitettu: 22.6.2010
Muokattu: 22.6.2010
Lukijoita: 8388

Teimme kesäkuun alkupuolella neljän päivän matkan Puolaan Gdanskiin. Siinähän matkusteltiin suurin osa ajasta, perillä Gdanskissa olimme runsaan vuorokauden.Matkustimme rahtilaivalla Helsingistä Gdyniaan.Rahtilaivaan siirtyminen oli mielenkiintoista, meidät vietiin terminaalista bussilla laivan autokannelle ihan hissin viereen josta oli lyhyt matka siirtyä laivan puolelle.

Gdyniasta ajelimme bussilla Sopotin kautta Gdanskiin.Siitä reitistä jäi mieleen kauhea kaaos liikenteessä, koska oli perjantai iltapäivä. Sopotista jäi myös sellainen "fiilis" että siellä olisi varmaan kiva viettää kesällä pitenpikin aika. Siellä oli Tosi ihania isoja lehtipuita katujen varsilla mm. hevoskastanja kukki parasta aikaa, oli myös punakukkaisia hevoskastanjoita jollaisia en ole ennen sattunut näkemään.

Perillä Gdanskissa hotellimme oli vanhan kaupungin alueella.Siinä sitä oli taas ihastelemista niissä värikkäissä valtavan kauniisti koristelluissa taloissa. Kirkkoja oli koko kaupungissa 26 siis aika tavalla.Eli siellä olisi kyllä aika kulunut useampiakin päiviä.Oli kivoja kesäkahviloita -ja ostosmahdollisuuksia uskomattoman edullisesti.

Jos joskus tulee mentyä samaan paikkaan, niin sitten täytyy mennä lentäen. Tällä kertaa oli mielenkiintoista tutustua rahtilaivalla matkustamiseen

Kuvia matkalta

Klikkaa kuvaa nähdesi sen suurempana!



(Lisätty: 22.6.2010)

Kommentit

mapy - 19.7.2010
Lentäen Gdanskin matka taittuisi varmasti nopeammin. Taitaa välillä olla aika halpoja lentoja tarjollakin - ainakin kaveri oli lähes ilmaiset lennot löytänyt. Mukavaa, että löysit kauniista koristelluista taloista =)

Kommentoi

Haluaisitko kommentoida tätä matkakertomusta? Kommentointi on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille, joten rekisteröidy!

Suosikit

Tilaa Matkakertomukset RSS-syötteenä.
Tilaa Matkailublogi RSS-syötteenä.

© 2008 - 2021 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.0037708282470703|1634976018.8271|1634976018.8233