Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?

Matkakertomuksia Samoa

Samoa

Kirjoittaja: wombat
Kohdemaa: Samoa
Kohde: Samoa (Apia)
Kirjoitettu: 2.3.2010
Lukijoita: 7114


Matka Suomesta Samoalle ei ole niitä aivan yksinkertaisimpia. Aikaeroa on 11 tuntia, joten ei ole suurta eroa lähteekö lentämään itään vai länteen. Kello on Samoalla Suomeen verrattuna 11 tuntia edellä, mutta päivämäärärajan vuoksi yhden vuorokauden jäljessä. Viraillessamme Samoalla neljän päivän ajan vuoden 2008 syksyllä saavuimme saarelle Fidziltä, jossa on sama kellonaika, mutta siellä ollaan jo yhden vuorokauden edellä, joten kyseinen lento kävi aikamatkasta - saimme viettää yhden lauantaipäivän kahteen kertaan.

Matka lentokentältä lähellä Apian keskustaa olevaan Princess Tui Inn:iin kesti lähes tunnin, eikä pimeään aikaan maisemien ihailustakaan tullut mitään. Toisaalta olimme koneessa valvotun yön jäljiltä todella poikki, mutta sen verran auton ikkunasta huomasi, että kirkkoja oli todella tiheästi tien varrella. Hotellilla olisimme halunneet päästä heti huoneeseen ja nukkumaan, mutta jouduimme odottamaan puolitoista ennen kuin omistaja saapui paikalle, sillä palvelusväellä ei ollut avaimia hallussa.


Iltapäivään kestäneiden päiväunien jälkeen lähdimme tutustumaan Apian kaupunkiin. Kaupunki vaikutti melko vaatimattomalta ja kylämäiseltä, mutta maisemat rantakadulla ovat upeat ja ihmiset rentoja. Illan hämärtyessä päädyimme illalliselle Aggie Grey’s hotellin Fale-ravintolaan, jossa upeasta seafood buffetista maksoimme vähän reilut 20 euroa per henkilö. Hotellin aikanaan perustanut rouva Aggie Grey on muuten sen verran merkittävä nainen Samoan historiassa, että hän ansaitsee aivan oman tarinansa.


Seuraava aamu oli sunnuntai, joka Samoalla tarkoittaa, että kaikki menevät kirkkoon, eikä sunnuntaina juuri muuta tehdäkään. Mekin kävimme hotellin vieressä olevassa kirkossa, jossa jumalanpalvelus pidettiin paikallisella kielellä, mutta pappi sanoi joitain lauseita myös englanniksi, sillä me emme olleet ainoat turistit paikalla. Musiikki oli iloista, lähes humpalta kuulostavaa, mutta muuten kaava oli tutunomainen. Kaikki naiset olivat pukeutuneet kokovalkoiseen pukuun ja lähes kaikilla oli hattu.


Samoalla parhaita nähtävyyksiä ovat luonto sekä sydämeliset ihmiset, muuten varsinaisia nähtävyyksiä ei paljon ole. Yksi niistä on muutaman kilometrin päässä Apiasta sijaitseva Villa Vailima, Robert Louis Stevensonin aikanaan rakennuttama hulppea talo, jossa kirjailija asui viimeiset elinvuotensa ennen kuolemaansa 1894, ja joka vuodesta 1994 asti on toiminut museona. Välillä siellä on asunut sekä Saksan että Uuden Seelannin suurlähettiläitä ja Samoan itsenäistyttyä 1962, aluksi myös oman valtion päämies käytti Villa Vailimaa asuinpaikkanaan. Puolen tunnin esittelykierros talon sisällä antoi hyvän katsauksen sekä R. L. Stevensonin että Samoan historiasta. Matka Villa Vailimasta takaisin kaupunkiin taittui paikallisbussilla, joka malliltansa oli kuin 50-luvulta, mutta jälkeen päin kuulimme, että useimmat näistä busseista ovat vain muutaman vuoden vanhoja, Samoalla japanilaisten kuorma-autojen alustalle rakennettuja.


Shoppailu ei ole syy matkustaa Samoalle, sillä ostettavaa ei ole helppo löytää. Parhaimpia ostoksia lienevät käsityöt ja helmikorut – näitä löytyy yllin kyllin markkinoilta, mutta esim. erittäin niukasta postikorttivalikoimasta pystyi hyvin päättelemään, että Samoalla ei ole erityisesti panostettu turismiin, tai ainakaan massaturismiin. Elintaso on melko vaatimaton, ja hintataso meikäläiseen verrattuna edullinen, mutta majoituksista saa kuitenkin varautua maksamaan eurooppalaisen hintatason mukaan - johtuu ehkä melko vähäisestä tarjonnasta. Jos mahdollista, kannattaa valita huone, jossa on ilmastoini. Samoan ilmasto on todella kuuma, ja vuoden ajasta riippuen hyttysistä voi olla niin paljon riesaa, ettei ikkunoita voi pitää yöllä auki. Melko lyhyen virailumme vuoksi emme ehtineet kokeilla majoittumista rantamökeissä (beach fale), joita on kyllä hyvin tarjolla, mutta monet ovat melko pitkien matkojen päässä, joten ainakin ensimmäiseksi ja viimeiseksi yöksi on suositeltavaa majoittua joko Apian tai lentokentän tuntumaan. Samoalla myös paikalliset asukkaat majoittavat vieraita hyvin mielellään.


Koska majapaikassamme oli ruuanlaittomahdollisuus halusimme yhtenä iltana kokeilla sitä ja säästää ravintolalaskuissa, mutta paikallisesta marketista ei ollut ihan helppoa löytää meikäläiseen makuun sopivia elintarvikkeita iltapalan aineksiksi. Valmisruokia, leikkeleitä, juustoja ja vastaavia ei juurikaan ollut tarjolla – säilykelihaa kylläkin. Pakastimissa ei ollut mitään kansia, ja niiden pohjalla oli lihakimpaleita ja kenties jotain muuta epämääräistä, jota emme voineet harkita iltapalaksi. Nakkeja, hedelmiä ja jugurttia löysimme. Kauppojen ruokavalikoimat ovat vaatimattomia ehkä osittain siksi, että samoalaiset saavat todella suuren osan ruuastaan suoraan luonnosta.


Seuraavana päiväksi olimme varanneet opastetun kierroksen Upolun, eli Samoan pääsaaren itäosan kierrokselle. Meillä oli siinä mielessä hyvä tuuri, että olimme sinä päivänä oppaamme, Peten, ainoat asiakkaat. Matkalla näimme monia perinteisiä samoalaiskyliä, joissa ihmiset asuvat taloissa (fale), joissa seinien sijaan on vain pylväät. Opimme, että jokaisella perheellä on myös erillinen ”meeting house”, jossa viralliset asiat hoidetaan, ja joissa vieraat otetaan vastaan ennen varsinaiseen asuintaloon siirtymistä.


Upolun saari on todella vihreä ja monimuotoinen - runsaasti korkeuseroja ja upeita vesiputouksia. Lounastauon pidimme saaren kaakkoiskulmassa Taufua Beach Fales -kohteessa, joka on paikallisen perheen omistuksessa, kuten tapana Samoalla on. Kohteessa oli ehkäpä upein ranta, mitä olemme koskaan nähneet, ja leppoisa meininki. Valitettavasti olemme jälkeen päin saaneet kuulla että, kyseinen ranta ja lähistön kylät ovat vuoden 2009 tsunamissa tuhoutuneet jokseenkin täydellisesti.

Iltapäivällä pääsimme vielä vierailemaan puutarhassa, jossa esiteltiin perinteistä samoalaista keittiötä, ja kookospähkinöiden moninaisia käyttötapoja.


Pidemmät lennot Samoalle saapuvat Tyynen meren yli joko Australian ja Uuden Seelannin tai sitten USA:n suunnasta, ja nousut ja laskut osuvat näin ollen hieman epätyypilliseen kellonaikaan aamuyöhön. Näin oli myös meidän jatkaessamme matkaa Samoalta kohti seuraavaa etappia, Tongaa. Viimeisenä iltana pakkasimme hotellillamme laukut valmiiksi todella aikaista lähtöä varten, ja menimme illalliselle, ja sen jälkeen cocktailille Aggien lounge baariin. Juttelimme vielä kadulla hengailevien paikallisten nuorten kanssa. Tuota rentoa Samoan menoa jää helposti kaipaamaan.

Kuvia matkalta

Klikkaa kuvaa nähdesi sen suurempana!


Ranta, johon tsunami iski
(Lisätty: 2.3.2010)

Paikallisbussissa
(Lisätty: 2.3.2010)

Villa Vailima
(Lisätty: 2.3.2010)

Upea näkymä
(Lisätty: 2.3.2010)

Kommentit

mapy - 20.6.2010
Matkaahan Samoalle on jonkin verran, mutta noinkin paratiisimaisten maisemien ansiosta matka lienee täysin kannattava kokemus! :)

Kommentoi

Haluaisitko kommentoida tätä matkakertomusta? Kommentointi on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille, joten rekisteröidy!

Suosikit

Tilaa Matkakertomukset RSS-syötteenä.
Tilaa Matkailublogi RSS-syötteenä.

© 2008 - 2024 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.0044479370117188|1711643597.9247|1711643597.9203