|
|
Kirjoittaja: jt
Kohdemaa: Espanja
Kohde: Mallorca
Kirjoitettu: 27.9.2009 00:00 Lukijoita: 911 |
Teimme viisijäsenisellä äijäporukalla matkan Mallorcan
saarelle syyskuun puolivälissä 2009. Finnmatkojen esitteen mukaan menimme
Alcudiaan, mutta oikeasti hotellin sijaintipaikan nimi olikin Playa de Muro.
Yhtä kaikki, samaa 14 km pitkää hiekkarantaa myötäilevä turistikaupunki oli
kyseessä.
Heti saarelle päästyä lounaissuomalaisen tasamaan
kasvatin silmää hiveli Mallorcan vuoristoinen maisema. Olimme suunnitelleet
auton vuokraamista ja omatoimisen vuoristokierroksen ajamista, joka kuitenkin
jäljempänä kerrottujen olosuhteiden takia jäi äänestyksessä kakkoseksi, häviten
rantapäivälle selkein numeroin.
Majapaikaksemme oli jo hyvissä ajoin kevättalvella
valikoitunut FFFF+ -luokitettu hotelli ja huoneistohotelli Las Gaviotas - äijät
kun eivät äkkilähtöjä epämääräisine hotelleineen halua. Espanjan kielen sana
gaviota muuten tarkoittaa merilokkia.
Meillä oli käytössämme huoneistokolmio, johon viisi äijää sopi mainiosti. Yksi
tietysti joutui nukkumaan melko suuren olohuoneen sohvasta muodostuvalla
varavuoteella, joka kuulemma ei ollut niitä mukavimpia. Perhehuoneistoksi tämä
varmaan on ihan mukava mutta parisängyssä yhteisen peiton alla nukkuminen on tietysti
heteromiehille hieman… hmm...hankalaa.
Hotelli ja huoneisto olivat siistejä ja modernin hillitysti sisustettuja.
Paljon mustaa ja valkoista. Huoneistomme varustukseen kuuluivat jääkaappi,
kahvinkeitin, leivänpaahdin ja astioita ruoan laittamiseen ja sen nauttimiseen.
Kaikki koneet ja astiat olivat siistejä ja kunnossa.
Ilmastointi kuului hintaan ja oli toimiva sekä helposti säädettävissä. Kovin
äänekäs se tosin oli. Siivous toimi ja petivaatteet olivat siistit ja puhtaat.
Pahin miinus huoneistosta lankeaa kylpyhuoneelle, jossa oli jatkuvasti joku
paha haju. Hajun syy ei meille koko viikon aikana selvinnyt, mutta äijätuoksua
se ei ollut.
Matkaa hotellista rantaan ilmoitettiin olevan 120 m ja
sekin osoittautui todeksi. Keskustaan sanottiin olevan 2,1 km en vaan oikein
tiedä mitähän paikkaa sillä tarkoitettiin? Puerto de Acludia olisi vähän
enemmän keskuksen tuntuinen, mutta sinne on jo nelisen kilometriä matkaa.
Edellisillä matkoillani välimeren kohteisiin olin
jotenkin tottunut ajatukseen, että hiekkarannalla on baareja ja ravintoloita
ihan vieri vieressä, jotta varmasti ei pääse nestevajaus yllättämään. Täällä
oli toisin. Hiekkaranta oli hiekkaranta ja ravintolat olivat pääasiassa rannan
suuntaisella pääkadulla. Niissäkin harvoissa baareissa, jotka rantaan
rajoittuivat, oli lasiseinät rannalle päin. Lienee tuulinen alue vai mistähän
oli kyse?
Vesi oli lämmintä ja ranta varmasti lapsille sopiva koska
matalaa riitti aikuiseen makuun liiankin kauas. Aurinkotuolit olivat tuttuun
tapaan maksullisia.
Lienemme olleet lomailemassa vähän myöhään suurimpaan
turistiryntäykseen nähden sillä meistä Muron rannat ja kadut tuntuivat
hiljaisilta. No ehkä syyskuu on sitten jo syksyä Mallorcallakin. Tuo lause kävikin
toteen kun viikon matkaa analysoi jälkikäteen. Seitsemästä lomapäivästä kolme
ja puoli meni enemmän tai vähemmän pilvisissä ja sateisissa merkeissä.
Kotimaassa en ole kymmeniin vuosiin ollut sellaisessa ukkossäässä kuin missä
nyt istuttiin ison parvekkeen polyrottinkituoleissa salamointia ihmettelemässä.
Eipä tuo pilvisyys nyt oikeastaan haittaa muuta kuin ruskettumista, joka muutenkin
on kuulemma epäterveellistä. Niin ja
siihen se vaikutti, että pilvisinä päivinä rannat ovat tyhjillään ja bussit,
taksit, kaupat ja ravintolat sitten vähän täydempinä.
Alueena Playa de Muro oli äijäperspektiivistä katsoen vähän
pettymys. No, onhan siellä ravintoloita ja supermercadoja, mutta jotenkin valju
ja hajanainen kuva alueesta vaan jäi. Puerto de Alcudia taas tuntui jotenkin
tiiviimmältä ja paljon kivemmalta - voi olla, että joku muu on ihan päinvastaista
mieltä.
Sataman alueelle matka taittui kätevästi bussilla ja
pysäkkikin sattui sopivasti olemaan hotellin edessä. Pysäkkikin oli nimeltään
Las Gaviotas. Bussi satamaan maksoi vain 1,25€ ja seuraavassa lahdenpohjukassa
olevaan Puerto de Pollencaankin vain 1,50€, vaikka sinne matkaa on jo
linnuntietäkin yli kymmenen kilometriä. Busseissa vaan oli se huono puoli, että
ne lakkasivat kulkemasta jo joskus ennen puolta yötä. Takseja tietysti oli
saatavilla, mutta nekään eivät oikein hyvin kvintettiä palvelleet.
Järjestelmällisesti, riippumatta siitä kuinka iso auto oli kyseessä, kaikki
taksit kieltäytyivät ottamasta enempää kuin 4 matkustajaa. Viisikon oli siis yön
tunteina aina palattava hotellille kahdella taksilla.
Bussimatka saaren toisella puolen olevaan Mallorcan ja myös koko Baleaarien
pääkaupunkiin Palma de Mallorcaankin maksoi vain vähän yli kympin edestakaisin.
Mekin käytimme yhden sadepäivän Palmassa käyntiin ja se kyllä kannatti. Palma
on jo melko iso kaupunki ja siellä olisi varmaan paljon enemmän tekemistä ja
nähtävää kuin mitä yhdessä päivässä ehtii. Toivottavasti joku siellä lomaillut
kertoo tarkemmin.
Ravintoloissa hinnat olivat lähes kotimaan tasolla. Ruoka
toisaalta oli myös voittopuolisesti hyvää. Voi vaan niitä raukkoja, jotka
olivat las Gaviotaksessa hotellin asukkaina. Heille hotellin seisova pöytä
kuuluu matkan hintaan. Mekin kävimme pahimpana sadepäivänä oman hotellin
ravintolassa mutta olimme yksimielisen pettyneitä. Buffetillallinen maksoi 15 €
plus juomat ja positiivista ateriassa olivat alkusalaatit ja jälkiruoat mutta,
mutta… Pääruoka pitäisi jo nimensä perusteellakin olla aterian parasta antia,
mutta nyt niin ei ollut. Sekä kala- että lihavaihtoehdot eivät mauttomuudessan
tai sitkeydessään saaneet yhtään positiivista lausuntoa meiltä A-luokan
lihansyöjiltä.
Paikallisten supermercadojen hinnoissa oli selvästi
turistilisä, joten kannattaa uskoa kun opas sanoo, että Eroski –niminen isompi
marketti on halvin ja sitä paikallisetkin käyttävät. Se oli halvin, eikä
nimestään huolimatta mikään erotiikkakauppa, vaikka punainen olikin väriltään.
Paikkaa voi suositella lapsiperheille alueen rauhallisuuden ja matalan, hienohiekkaisen
rannan takia. Bilettäjien kannattanee Mallorcalla suunnata joko Palmaan tai
Palma Novaan.
Kuvia matkalta
Rauhallisempaa osaa hiekkarannasta (lisätty: 27.9.2009 00:00) 
Vanhaa Alcudiaa (lisätty: 27.9.2009 00:00) 
Puerto de Alcudian rantaa (lisätty: 27.9.2009 00:00) 
Las Gaviotas -hotellin uima-altaalla (lisätty: 27.9.2009 00:00) 
Hotelli & huoneistohotelli Las Gaviotas (lisätty: 27.9.2009 00:00) 
Playa de Muron rantaa (lisätty: 27.9.2009 00:00)
Kommentit
Tätä matkakertomusta ei ole vielä kommentoitu kertaakaan. Haluatko olla ensimmäinen kommentoija? Kirjoita kommenttisi alapuolelta. Kommentoi
Haluaisitko kommentoida tätä matkakertomusta? Kommentointi on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille, joten rekisteröidy! Matkakertomuksia maasta: Espanja
Suosikit
→ Tilaa Matkakertomukset RSS-syötteenä.
→ Tilaa Matkailublogi RSS-syötteenä.
→
|