Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?
29.7.2010 - Israel

Eilat, Punaisenmeren Riviera

Eilat, Punaisenmeren Riviera

Eilat sijaitsee Israelin eteläisessä kärjessä, aivan Punaisenmeren rannalla. Meri toimii kaupungin keskipisteenä ja se tarjoaa matkailijalle huikeita elämyksiä. Eilat on autiomaiden ympäröimä ja aurinko on lähes taattu vuoden jokaisena päivänä.

Eilatin historia on pitkä ja monivaiheinen. Kaupunki mainitaan ensimmäisen kerran jo raamatun teksteissä. Israeliin Eilat kuitenkin liitettiin vuonna 1949, jolloin jordanilaiset sotilaat häädettiin tällöin vielä lähes asuttamattomasta kaupungista. Vuoden lopulla Eilattia alettiin asuttaa Israelin toimesta ja vuonna 1959 se julistettiin kaupungiksi. Eilatista tuli näin Israelin portti etelään.

Varsinainen matkailu Eilattiin aloitettiin vasta 1970-luvulla, ja Egyptin ja Jordanian kanssa tehdyt rauhansopimukset ovat auttaneet turismin kehittymistä. Eilat julistettiin varovapaaksi vyöhykkeeksi 1985 ja sen jälkeen kaupungista on alkanut muodostua Punaisenmeren Riviera. Oleilu on turvallista ja palvelu korkeatasoista, tosin hinnat ovat melko korkeat.

Meri tarjoaa mahdollisuuden sukeltamisen lisäksi mm. uimiseen, snorklaukseen, surffaamiseen, vesihiihtoon, banaanivene ajeluun ja vaikka laskuvarjoliitoon. Rannasta voi vuokrata myös oman polkuveneen. Punainenmeri hehkuu sinisyyttään ja suorastaan kutsuu matkailijaa tutustumaan sen aarteisiin.

Auringonpalvojille ehdoton paikka on North Beach, joka on tarkoitettu varsinaiseen rantaelämään. Rannalta on mahdollisuus vuokrata aurinkotuoleja ja -varjoja. Myös suihkut löytyvät.
Sukeltajille oikea osoite puolestaan on Coral Beach, jonne on erillinen sisäänpääsy. Rannalta on mahdollisuus vuokrata aurinkotuoleja ja paikalta löytyy myös suihkut, kahviot ja välineidenvuokraus mahdollisuudet. Rannan korallit saattavat olla lähellä pintaa, joten turvallisuussyistä räpylöiden tai sandaalien käyttö on suositeltavaa. Toki Eilatista löytyy yleisiä ilmaisrantojakin, mutta ne eivät ole yhtä hyvässä kunnossa.

Suositut matkakohteet

Eilatin matkailu keskittyy mereen, mutta tarjolla on myös paljon muuta. Retket naapurimaihin ovat suosittuja, samoin kuin monet urheilulajit. Mahdollisuus on vaikka maastopyöräilyyn vuoristossa tai tenniksen pelaamiseen kaupungin lukuisilla kentillä.

Yksi suosituimmista kohteista on vedenalainen havainnointiasema (Underwater observatory Marine Park), jossa pääsee 6 metrin syvyyteen tarkkailemaan meren elämää. Paikalla on myös 24 metrinen vedenpäällinen näköalatorni, jonka huipulta voi ihailla koko Eilattia. Hyvällä säällä näkyvyys on aina naapurimaihin saakka.
Coral Beachillä sijaitseva Meripuisto tarjoaa pienempiä akvaarioita, hai- ja kilpikonna-altaita ja monia matkamuistomyymälöitä. Täällä on mahdollisuus astua myös suomalaisten suunnittelemaan sukellusveneeseen (The Yellow Submarine), joka vie matkustajansa jopa 60 metrin syvyyteen, vedenalaiselle safarille. 

Toinen suosirru kohde on Dolphin Reef, yksityinen ranta, jossa pääsee uimaan, sukeltamaan tai snorklaamaan delfiinien kanssa. Paikasta tekee ainutkertaisen se, etteivät delfiinit elä vankeudessa, vaan vapaina meressä. Dolphin Reef sijaitsee Southern Beachilla ja paikalla voi tutustua myös merileijoniin.

Eilat on lintubongarien paratiisi, varsinkin muuttoaikaan. Lähes 400 lintulajia tulee talvehtimaan juuri Eilatin ja lähiseutujen aurinkoisille rannoille.

Koska Eilat on autiomaiden ympäröimä, on tarjolla myös monia aavikkoretkiä. Suosituin tapa tutustua erämaahan on kamelisafarit. Camel Ranchilta tehdään noin 4 tunnin pituisia autiomaa retkiä. Mahdollisuus on myös hevosratsastukseen.

Kaupungin uusin kohde on Ice Planet, jossa voi astua -7 asteiseen jäämaailmaan. Puetaan toppavaatteet ylle ja lasketaan jäistä mäkeä, jonka jälkeen voi nauttia virvokkeita jäästä tehdyistä laseista.

Ruoka

Eilat on hyvin kansainvälinen kaupunki ja se näkyy myös ruuassa. Ravintoloita löytyy ympäri maailmaa ja pikaruokaravintoloita on myös runsaasti. Paikallisia herkkuja ovat falafellit ja schwarma.

Israelissa noudatetaan paikoin vanhaa juutalaista kosher-sääntöä, jonka mukaan mm. merenelävistä ei saa syödä kuin sellaisia, joilla on suomut. Tämän takia äyriäisiä ei ole tarjolla läheskään joka paikassa. Kuitenkin yksi suosituimmista ja edullisimmista ravintoloista, Gulf, on erikoistunut merenherkkuihin. Gulffista löytyy lisäksi suomenkielinen ruokalista.
Red Sea Star-ravintola on myös käymisen arvoinen paikka näköalansa vuoksi. Ravintola sijaitsee viisi metriä merenpinnanalapuolella eli oikeastaan akvaariossa.

Israelilaiset viinit ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Ne ovat edullisia tuontiviineihin verrattuna. Paikallista olutta, Maccabee- ja Gold Star -lager, kannattaa myös maistaa.

Ostokset

Eilatissa on mahdollisuus tehdä ostoksia niin kauppakeskuksissa kuin kaupungin basaareissa. Paikalta voi hankkia koruja, timantteja, vaatteita, taidetta, antiikkia ja keramiikkaa. Itämaisia tekstiilejä on myös runsaasti tarjolla. Koska Eilat kansainvälistyy kovaa vauhtia, näkyvät katukuvassa jo varsin hyvin länsimaiset vivahteet.

Matkustus

Eilat on kasvava rantakaupunki Punaisenmeren syleilyssä, jossa pääsee kosketuksiin Lähi-idän ihmeiden kanssa. Eilatissa vierähtää helposti pidempikin aika ja valmiit lomapaketit ovat suosittuja. Eilatin matkoja on tarjolla mm. Apollomatkoilla ja Lomamatkoilla, joilta voi suoraan varata myös erilaisia retkipaketteja.

Lue lisää ja varaa Eilatin matkat:
Lomamatkat » Eilat
Apollomatkat » Eilat

Teksti: Sari Saari

Matkajuttuja maasta: Israel

Matkajutut Israel »

Hotelleja matkakohteessa

(4.5 tähden hotelli)

Dan Eilat

alk. 1022€
(4 tähden hotelli)

Isrotel King Solomon

alk. 812€
(3.5 tähden hotelli)

Leonardo Club

alk. 2€
(3.5 tähden hotelli)

Leonardo Plaza

alk. 797€
(3.5 tähden hotelli)

Leonardo Royal Resort

alk. 1€
(3 tähden hotelli)

Rimonim Central Park

alk. 632€

Näytä lisää hotelleja »

Nopeat äkkilähdöt

Uusimmat matkajutut

© 2008 - 2024 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.0058138370513916|1713560740.2941|1713560740.2883