Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?
11.1.2010

Etelänmatkojen jättiALE jatkuu

Etelänmatkojen jättiALE jatkuu

Jo yli vuosi sitten alkanut suuri etelänmatkojen halpamyynti jatkuu edelleen. Vaikka matkailuala onkin kenties jo ohittanut finanssikriisin pahimmat ajat, voi äkkilähtöjen etsijä vielä löytää aikamoisia matkailijan kultakimpaleita.

Halvimmillaan etelään pääsee tällä hetkellä vain noin 200 eurolla. Esimerkiksi Aurinkomatkoilla on tuohon hintaan tarjolla matkoja sekä Madeiralle että Malagaan. Tällä hintaa matkailijan tulee kuitenkin olla valmis lähtemään matkaan muutaman päivän varoituksella.

Tällä hetkellä halvimmissa matkakohteissa lämpötilat ovat kuitenkin alle 20 asteessa. Lisäksi Malagaan on ennustettu myös sadetta tuelvaksi viikoksi.

Myös majoituksen sisältävät matkat maksavat halvimmillaan alle 300 euroa. Esimerkiksi viikko apartementos Terrace Marissa Madeiralla maksaa tällä hetkellä 305 euroa.

Tjäreborgin kautta Teneriffalle (hotelli määrittelemätön) tai Puerto de la Cruziin (hotelli Pez Azul) pääsisi 378 eurolla. Finnmatkoilla paras tarjous on 395 euroa maksava Lanzaroten matka (hotelli määrittelemätön). Kanariansaarilla lämpötila pyörii tällä hetkellä noin 20 asteessa.

Todellisia hellelukemia etsivän kannattaa katsastaa Egyptin Sharm el Sheikh. Muun muassa Finnmatkoilta löytyy useampia hyviä 400-500 euron hintahaarukkaan osuvia matkoja.

Phuketiin matkat maksavat halvimmillaan noin 860-870 euroa.

Halvoista matkoista uutisoi ensimmäisenä Aamulehti.

Matkajuttuja maasta: --- valitse ---

Matkajutut --- valitse --- »

Uusimmat matkajutut

© 2008 - 2024 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.0053870677947998|1713562516.335|1713562516.3297