Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?
30.5.2008 - Irlanti

Dubliniin kaupunkilomailemaan

Dubliniin voi matkustaa ympäri vuoden, mutta keväällää, kesällä ja alku syksystä kaupunki on kauneimmillaan. Dublinin lomalla kannattaa tutustua matkanjärjestäjien kaupunkiretkiin, mikäli varaat valmiin matkan matkatoimistolta. Kannattaa selvittää käymisen arvoiset paikat etukäteen, jos taas olet varannut oma toimisen matkan viehättävään Dublinin kaupunkiin.

Irlantilaiseen elämän tapaan kuuluvat vahvasti pubit, joten kannattaa käydä tutustumassa ainakin yhden oluen verran. Paikkaliset oluet ja siiderit ovat todella maukkaita, ja ravintolassa kannattaa tiedustella tarjoilijalta sopivaa juotavaa. Erityisen perinteinen olut on kerman värinen Guinness.

Pubikierroksia

Ainakin Finnmatkat järjestää Dublinissa pubikierroksia.Literary pub crawl on pubikierros, jolla kaksi näyttelijää johtaa ryhmää pubista toiseen. Illan aikana matkailijoille kerrotaan Irlannin kirjailijoiden elämästä ja heidän teoksistaan. Musical pub crawl:lla esitellään kahden muusikon johdolla irlantilaista musiikkia, ja muusikot esittelevät irlantilaisia balladeja. The Old Jameson Whiskey Distillery on viskimuseo, jossa tutustutaan irlantilaiseen viskiin ja maistellaan eri viski laatuja.

Dublinin historiallisesti merkittäviä nähtävyyksiä

Dublinin kaupungin jakaa Liffey-joki, jonka pohjoispuolella olevia nähtävyyksiä ovat kirjailijamuseo The Writers Museum, pääkatu O'Connell Street ja Irlannin kansallisteatteri Abbey Theatre. Eteläisen alueen nähtävyyksiä sen sijaan ovat Dublin Castle, Trinity College ja vihreä puisto St Stephen's Green. Pohjoisen alueen Temple Barin alueella on kaupungin suosituimmat baarit, ravintolat ja taidegalleriat. Lähellä on myös suosittu ostoskeskus Powerscout Townhouse, joka on vanha varastorakennus 1700-luvulta.


Matkajuttuja maasta: Irlanti

Matkajutut Irlanti »

Uusimmat matkajutut

© 2008 - 2024 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.0037269592285156|1713576620.7004|1713576620.6967